Antti Kylliäinen – Hyvänteossa

Antti Kylliäisen Hyvänteossa pureutuu kysymykseen, joka on yllättävän vaikea: miksi hyvän tekeminen on niin hankalaa, vaikka pidämme itseämme hyvinä ihmisinä.

Tapasimme kirjapiirin kanssa Antti Kylliäinenn ja keskustelimme kirjasta. Keskustelu teki yhdestä asiasta heti konkreettisen. Tämä ei ole vain kirja moraalista, vaan käytännön malli siitä, miten ihmiset ja yhteisöt oikeasti toimivat.

Kylliäinen on teologian tohtori, kirjailija ja yhteiskunnallinen keskustelija. Hän on työskennellyt tutkijana, opettajana ja yritysmaailman eettisenä sparraajana. Tämä tausta näkyy vahvasti hänen ajattelussaan. Hän ei tarkastele etiikkaa abstraktina filosofiana, vaan arjen tilanteina, joissa hyvä ja helppo menevät ristiin.

Hänen tyyliään leimaa selkeys, suoruus ja tietynlainen armoton rehellisyys ihmisen käyttäytymistä kohtaan. Hänen ajattelunsa ytimessä on ristiriita, jonka jokainen tunnistaa: ihminen tietää usein, mikä olisi oikein, mutta toimii silti toisin.

Hyveellinen elämä

Kylliäinen havainnollistaa ajatteluaan esimerkillä koulumaailmasta. Opettajat huomaavat, että osa lapsista puuttuu luontevasti kiusaamistilanteisiin ja menee väliin. He eivät jää sivustakatsojiksi, vaan toimivat.

Kun asiaa tarkastellaan tarkemmin, löytyy yhdistävä tekijä. Nämä lapset ovat samasta päiväkodista, jossa toisten huomioon ottamista, rohkeutta ja vastuuta on opetettu johdonmukaisesti. Kyse ei ole sattumasta eikä synnynnäisestä ominaisuudesta, vaan opitusta tavasta toimia. Tämä on Kylliäisen ajattelun ydin.

Tämä johtaa keskeiseen käsitteeseen, hyveeseen. Hyve tarkoittaa opittua ja toistuvaa tapaa toimia oikein. Se ei ole yksittäinen hyvä teko, vaan pysyvä toimintamalli, joka näkyy arjessa tilanteesta toiseen. Rehellisyys, rohkeus tai toisten huomioon ottaminen eivät ole irrallisia valintoja, vaan osa ihmisen luonnetta käytännön tasolla.

Hyveellinen ihminen ei tee hyvää sattumalta. Hän toimii johdonmukaisesti tavalla, joka rakentaa myös muiden hyvää.

Nikomakhoksen etiikka ja hyveen tarkoitus

Kylliäisen ajattelun taustalla näkyy vahvasti Aristotelesn ajattelu. Aristoteleen mukaan jokaisella asialla on tarkoitus, telos. Klassinen esimerkki on veitsi. Veitsen tarkoitus on leikata. Hyvä veitsi on sellainen, joka leikkaa hyvin. Siksi veitsen hyve on terävyys. Tylsä veitsi ei täytä tarkoitustaan, vaikka se olisi muuten kuinka hieno.

Kylliäinen soveltaa tätä ajatusta ihmiseen. Jos ihmisen tehtävä on elää yhdessä muiden kanssa, rakentaa yhteisöjä ja kantaa vastuuta, silloin hyveet ovat niitä ominaisuuksia, jotka tekevät tämän mahdolliseksi. Rehellisyys, rohkeus ja toisten huomioon ottaminen eivät ole vain kauniita ihanteita, vaan käytännöllisiä kykyjä, joiden avulla ihminen toimii oikein omassa roolissaan. Samalla tavalla kuin terävä veitsi on hyvä veitsi, hyveellisesti toimiva ihminen on “toimiva ihminen”.

Kylliäinen tuo tähän kuitenkin realistisen sävyn. Ihminen ei automaattisesti toimi oikein, vaikka tietäisi mitä pitäisi tehdä. Tässä kohtaa teoria ja käytäntö eroavat. Siksi hyve ei ole vain ominaisuus, vaan taito. Se rakentuu toistuvien valintojen kautta, arjessa, tilanteesta toiseen.

Aristoteleen ajattelussa tämä kiteytyy käsitteeseen eudaimonia, joka tarkoittaa ihmisen kukoistusta. Se ei ole hetkellinen tunne, vaan seurausta siitä, että ihminen toteuttaa omaa tarkoitustaan hyvin. Kylliäisen näkökulmasta tämä tekee asiasta konkreettisen: hyvä elämä ei synny siitä, mitä ajattelemme itsestämme, vaan siitä, miten toimimme toistuvasti.

Benjamin Franklin ja hyveen harjoittelu

Benjamin Franklin kehitti itselleen järjestelmän, jonka tarkoitus oli tehdä hyveistä konkreettisia ja mitattavia arjessa. Tämä ei ollut pelkkää filosofiaa, vaan käytännön työkalu itsensä kehittämiseen. Franklin listasi 13 hyvettä ja keskittyi yhteen kerrallaan, pitäen kirjaa päivittäin siitä, onnistuiko elämään niiden mukaisesti. Ajatus oli yksinkertainen: hyve ei synny ajattelemalla, vaan harjoittelemalla.

Tämä ajatus on tullut itsellenikin vastaan jo aiemmin. Oli aika, jolloin nuo 13 hyvettä kulkivat mukanani konkreettisesti lompakossa pieninä lappuina. Se teki asiasta yllättävän todellisen. Hyve ei ollut enää abstrakti ajatus, vaan päivittäinen peili omalle toiminnalle.

Franklinin 13 hyvettä olivat:

1. Kohtuullisuus – älä syö liikaa, älä juo liikaa
2. Hiljaisuus – puhu vain, jos se hyödyttää
3. Järjestys – pidä asiat ja aika järjestyksessä
4. Päättäväisyys – tee se, minkä päätät
5. Säästäväisyys – käytä rahaa vain tarpeelliseen
6. Ahkeruus – vältä turhaa ajanhukkaa
7. Vilpittömyys – puhu rehellisesti ja oikeudenmukaisesti
8. Oikeudenmukaisuus – älä vahingoita muita
9. Kohtuus – vältä ääripäitä
10. Puhtaus – huolehdi kehosta ja ympäristöstä
11. Rauhallisuus – älä hermostu pienistä
12. Siveys – hallitse halujasi
13. Nöyryys – pyri esimerkkiin kuten Jeesus ja Sokrates

Franklinin toimintatapa oli systemaattinen. Hän jakoi viikot niin, että keskittyi aina yhteen hyveeseen kerrallaan. Jokaisesta päivästä hän merkitsi ylös, missä epäonnistui. Tavoitteena ei ollut täydellisyys, vaan edistyminen. Hän uskoi, että toistojen kautta hyveistä tulee osa luonnetta.

Kun tätä peilaa Antti Kylliäinenn ajatteluun, yhteys on selvä. Kylliäinen korostaa, että hyve ei ole yksittäinen teko, vaan opittu tapa toimia. Franklin vie tämän käytäntöön poikkeuksellisen kurinalaisesti. Molemmat ajattelevat, että hyvyys ei ole tunne tai identiteetti, vaan tekojen sarja, joka rakentaa ihmistä ja hänen ympäristöään.

Kylliäinen kuitenkin lisää tähän tärkeän näkökulman. Ihminen tietää usein, mikä olisi oikein, mutta ei silti toimi niin. Franklinin malli toimii, koska se pakottaa kohtaamaan tämän ristiriidan päivittäin. Se tekee näkyväksi sen, miten usein valitsemme helpon emmekä oikeaa. Samalla se muistuttaa, että hyveellisyys ei synny yhdestä päätöksestä, vaan jatkuvasta harjoittelusta.

Näiden kahden ajattelun yhdistelmä on yllättävän ajankohtainen. Maailmassa, jossa puhumme paljon arvoista, Franklin ja Kylliäinen palauttavat keskustelun perusasioihin: mitä teet tänään, kun kukaan ei katso.

Arvot ja välineet – mitä eroa niillä on?

Antti Kylliäinen tekee selkeän eron arvojen (itseisarvot) ja välineiden (välinearvot) välillä. Tämä erottelu on yllättävän tärkeä, koska suuri osa yhteiskunnallisista ja organisaatioiden ongelmista syntyy juuri siitä, että nämä kaksi menevät sekaisin.

• Arvot (itseisarvot) ovat asioita, joita tavoitellaan niiden itsensä vuoksi. Hyvinvointi, terveys, oikeudenmukaisuus ja luottamus ovat tällaisia. Ne määrittävät suunnan.

Näitä ei tavoitella siksi, että ne johtaisivat johonkin muuhun, vaan siksi, että ne ovat itsessään arvokkaita. Ne määrittävät suunnan ja perustan, jonka varaan yhteiskunta ja organisaatiot rakentuvat.

• Välineet (välinearvot) ovat asioita, joiden arvo syntyy siitä, mitä ne mahdollistavat. Raha, tehokkuus, teknologia ja prosessit ovat keinoja. Näiden arvo ei ole itsenäinen, vaan riippuu siitä, mitä ne palvelevat.

Tässä kohtaa syntyy Kylliäisen keskeinen havainto: yhteiskunnat ja organisaatiot ajautuvat ongelmiin silloin, kun välineistä tehdään arvoja. Esimerkiksi tehokkuus ei ole itseisarvo, vaan keino. Jos tehokkuudesta tulee tavoite itsessään, lopputulos voi olla epäinhimillinen, vaikka toiminta olisi näennäisesti “onnistunutta”.

Kokonaisuutta voidaan jäsentää kolmiportaisena rakenteena:

Arvot → Hyveet → Teot

• Arvot kertovat mikä on tärkeää
• Hyveet kertovat miten toimitaan
• Teot näyttävät toteutuuko tämä oikeasti

Hyveet toimivat siis siltana arvojen ja käytännön välillä. Ilman hyveitä arvot jäävät helposti julistuksiksi, jotka eivät näy arjen toiminnassa.

• Arvo: luottamus
• Hyveet: rehellisyys, avoimuus, hyväntahtoisuus
• Teot: miten puhut toisille, miten pidät lupaukset

Kylliäinen syventää tätä vertaamalla hyveitä ja sääntöjä. Tässä hän nojaa myös Erik Ahlmann ajatteluun. Säännöt kertovat, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Ne ovat ulkoisia ja perustuvat valvontaan. Niiden tehtävä on määrittää minimitaso, jonka alittamisesta seuraa rangaistus.

Hyveet puolestaan kertovat siitä, millainen ihminen on ja miten hän toimii silloinkin, kun kukaan ei valvo. Ne perustuvat sisäiseen harkintaan ja opittuun toimintatapaan. Omaksumalla hyveen, tarkoituksena ei ole välttää rangaistusta vaan toimia mahdollisimman hyvin. Tässä mielessä hyveet ohjaavat kohti maksimitasoa, eivät minimiä.

Tämän voi tiivistää yksinkertaisesti: säännöillä estetään pahaa, hyveillä rakennetaan hyvää. Yhteiskunnassa lainsäädäntö määrittää toiminnan minimitason, mutta pelkkä sääntöjen noudattaminen ei tee yhteisöstä toimivaa. Toimivuus syntyy vasta silloin, kun ihmiset toimivat oikein myös ilman pakkoa.

Tästä seuraa kiinnostava paradoksi. Mitä enemmän toimintaa valvotaan, sitä vähemmän tarvitaan luottamusta. Ja mitä vähemmän tarvitaan luottamusta, sitä vähemmän ihmiset oppivat olemaan luotettavia.

Hyveet kulttuurin johtamisen työkaluna

Kirjapiiritapaaminen Kylliäisen kanssa toi yhden oivalluksen ylitse muiden. Hyveet eivät ole vain yksilön moraalia, vaan konkreettinen tapa johtaa kulttuuria.

Kylliäinen kuvasi kulttuurin kirjoittamattomana sopimuksena siitä, miten ihmiset kohtelevat toisiaan arjessa. Tämä tekee asiasta poikkeuksellisen konkreettisen. Kulttuuri ei ole strategia, arvolista tai juliste seinällä, vaan tekoja, sanoja ja valintoja. Hyveet ovat se mekanismi, jolla tätä ohjataan. Ne eivät ole irrallisia ihanteita, vaan käytännön käyttäytymismalleja, joista kulttuuri rakentuu.

Johtamiskirjallisuudessa kulttuuria on käsitelty laajasti, mutta usein hieman abstraktimmalla tasolla. Esimerkiksi Harvard Business School:n* tutkimuksessa kulttuuri nähdään keskeisenä tekijänä strategian toteutumisessa. Kulttuuri määrittää, miten ihmiset tekevät päätöksiä silloin, kun ohjeet eivät anna suoraa vastausta. London School of Economics:n** tutkimus puolestaan korostaa luottamuksen ja organisaatiokulttuurin yhteyttä suorituskykyyn. Organisaatiot, joissa luottamus on korkealla, ovat systemaattisesti tehokkaampia ja kestävämpiä.

Kylliäinen haastaa tämän ajattelun vielä syvemmältä tasolta. Hänen mukaansa yritysten ei pitäisi edes ajatella arvoja ensisijaisesti “ominansa”. Arvot kuuluvat yhteiskunnalle, ja ne näkyvät esimerkiksi lainsäädännössä yhteisesti sovittuna minimitasona. Yrityksen tehtävä ei ole keksiä omia arvojaan, vaan sitoutua näihin yhteisiin arvoihin ja ennen kaikkea toteuttaa niitä käytännössä. Tässä kohtaa hyveet nousevat keskiöön. Ne ovat tapa, jolla arvot muuttuvat teoiksi.

Tämä erottaa Kylliäisen mallin monesta perinteisestä lähestymistavasta. Siinä missä organisaatioilta usein kysytään, mitkä ovat teidän arvonne, Kylliäisen näkökulmasta olennaisempi kysymys on, miten nämä arvot näkyvät päivittäisessä toiminnassa. Hyveet kääntävät abstraktit periaatteet konkreettisiksi toimintatavoiksi, jotka ohjaavat käyttäytymistä silloinkin, kun ohjeita ei ole ja valvonta puuttuu.

Käytännössä malli on selkeä mutta vaativa. Yhteisö tunnistaa ensin ne hyveet, jotka jo näkyvät arjessa. Näistä valitaan keskeisimmät ja ne muotoillaan minä-muotoon konkreettisiksi toimintalupauksiksi. Tämän jälkeen niitä ei vain viestitä, vaan harjoitellaan ja vahvistetaan systemaattisesti pitkällä aikavälillä. Tavoitteena ei ole nopea muutos, vaan juurtuminen.

Keskustelussa nousi esiin myös konkreettisia vaikutuksia. Kun yhteinen tapa toimia on selkeä, arjen kitkat vähenevät. Esimiestyöhön vapautuu aikaa, koska energia ei kulu jatkuvaan puuttumiseen. Sairauspoissaolot laskevat ja asiakaskokemus paranee. Luottamus ei ole enää tavoitetila, vaan seuraus tavasta toimia.

Tässä kohtaa ero perinteiseen johtamiseen kirkastuu. Strategia, prosessit ja mittarit voivat määrittää suunnan, mutta ne eivät ratkaise, millä laadulla ihmiset toimivat. Lopulta ratkaisevaa on se, millä hengellä työ tehdään. Toimitaanko minimitasolla vai pyritäänkö parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen yhdessä.

Hyveisiin perustuva kulttuuri ohjaa jälkimmäiseen. Se ei rakenna tekemistä kontrollin varaan, vaan sisäisen motivaation, luottamuksen ja keskinäisen vastuun varaan. Tässä mielessä Kylliäisen malli ei ole vaihtoehto hyvälle johtamiselle, vaan sen ydin.

Yksi keskustelun vahvimmista oivalluksista kiteytyi lauseeseen: hyvyys ei ole ajatuksemme, vaan tekomme. Arvoilla ei ole merkitystä, jos ne eivät näy tavoissa, joilla toimimme päivittäin. Kulttuurin johtaminen ei lopulta ole sitä, mitä kirjoitamme arvolistaan, vaan sitä, miten toimimme silloin, kun kukaan ei katso.

Yhteenevto

Antti Kylliäisen ajattelun ytimessä on yksinkertainen mutta vaativa havainto: hyvyys ei ole sitä, mitä ajattelemme, vaan sitä, mitä teemme. Hyveet eivät ole abstrakteja ihanteita, vaan opittuja ja toistuvia tapoja toimia oikein. Ne syntyvät arjessa, vahvistuvat käytännössä ja näkyvät siinä, miten kohtelemme toisiamme silloin, kun kukaan ei valvo.

Kylliäinen tuo keskusteluun myös tärkeän erottelun arvojen ja välineiden välillä. Arvot eivät ole organisaation sisäinen valinta tai brändityökalu, vaan ne kuuluvat yhteiskunnalle. Yrityksen tehtävä ei ole keksiä omia arvojaan, vaan sitoutua yhteisiin arvoihin ja toteuttaa niitä käytännössä. Tässä hyveet nousevat keskiöön. Ne ovat silta arvojen ja tekojen välillä. Ilman hyveitä arvot jäävät helposti sanoiksi. Hyveiden kautta ne muuttuvat toiminnaksi.

Kun tätä ajattelua sovelletaan johtamiseen, näkökulma muuttuu. Kulttuuria ei johdeta arvolistoilla tai ohjeilla, vaan sillä, miten ihmiset toimivat päivittäin. Hyveet tekevät kulttuurista näkyvää ja johdettavaa. Lopulta kysymys ei ole siitä, mitä pidämme tärkeänä, vaan siitä, miten toimimme käytännössä. Toimiva yhteiskunta ja toimiva organisaatio eivät synny pelkästä sääntelystä tai tavoitteista, vaan ihmisistä, jotka ovat oppineet toimimaan oikein myös silloin, kun kukaan ei katso.

– Sami Suominen

LÄHTEET:

Antti Kylliäinen, Hyvänteossa, Art House, 2025

*Harvard Business School / Harvard Business Review

• Kotter, J. P., & Heskett, J. L. (1992). Corporate Culture and Performance. Free Press.
• Groysberg, B., Lee, J., Price, J., & Cheng, J. Y. (2018). “The Leader’s Guide to Corporate Culture.” Harvard Business Review.

**London School of Economics

• Bloom, N., Sadun, R., & Van Reenen, J. (2012). “The Organization of Firms Across Countries.” Quarterly Journal of Economics.
• Bloom, N., Sadun, R., & Van Reenen, J. (2017). “Management as a Technology?” NBER Working Paper.