Jon Acuff loi uransa amerikkalaisten suuryritysten parissa. Hän sukelsi syvälle yrityksiin ja auttoi heitä kiteyttämään yritystarinansa ymmärrettävään muotoon. Tämän ohessa hänestä tuli bestseller-kirjailija vuonna 2015 kirjallaan ”Do Over”. Nyt käsittelemäni kirja ”Finish” ilmestyi 2017.

Acuff avaa tutkimuksella, jossa  92 % annetuista uudenvuodenlupauksista kerrotaan jäävän kesken. Tavoitteet, joita asetamme, toteutuvat vain 8 % todennäköisyydellä. Tämä 8 % on yhtä suuri todennäköisyys saavuttaa tavoitteet kuin läpäistä New Yorkissa sijaitsevan, maailmankuulun  Juliart-tanssikoulun pääsykokeet.

Perfektionismi on Acuffin mukaan suurin esteemme matkalla tavoitteeseemme. Kun suunnitelma törmää todellisuuden kanssa ja matkaan tulee mutkia, hylkäämme herkästi koko tavoitteen. Hetkessä tavoitteen asettaminen on helppoa. Meillä on tahtotila jonka asetamme päämääräksi. Tämän teemme ilman, että olemme syvällisemmin miettineet, onko tämä se miksi haluan tulla, olla tai saavuttaa. Saati sitten mistä olemme valmiita luopumaan tämän tähden. Päästäksemme maaliin Acuff tarjoilee meille niin työkaluja, kuin oman ajattelun haastamista.

Lähtiessämme tavoittelemaan täydellisyyttä tulee ennemmin tai myöhemmin meidän täydelliseen suoritusputkeen mutka, joka saa matkamme pysähtymään kokonaan. Täydellisyyden odotusarvo kuiskutellen lannistaa meitä lopettamaan, kun emme enää voi saavuttaa täydellisyyttä. Tämän valheen nerous on hienovarainen. Kyse ei ole kokonaisuudessa milloin suistumme täydellisyyden polulta. Kyse on siitä, kun suunnitelma törmäytetään todellisuuden kanssa; todellisuus pitää huolen, ettei teoria voi toteutua täydellisenä 100 % ennakkoon suunnitelluin askelin.

Acuff alleviivaa sanomassaan, kuinka voidaan ajatella jo ennakkoon varmana, että tulet epäonnistumaan matkalla. Tavoitteesi ei tule olemaan täydellinen sellaisena, kun sen ennakkoon näit ja se on ok. Mitään pahaa ei tapahdu, kun missaat päivän treeniohjelmastasi. Kukaan ei kuole ja lopputulos ei ole pilalla. Meidän tulee kasvattaa toleranssia epätäydellisyyteen ja muutumme kroonisista aloittajista asioiden loppuun viejiksi. Epätäydellisyys iskee nopeasti, ja sen saapuessa me yleensä lopetamme koko matkan tekemisen. Tästä syystä päivä täydellisen jälkeen on niin tärkeä.

Se, mitä Acuff näkee hämmästyttävänä  - ja joka pitäisi olla meille kaikille ilmeistä - on harjoitteet ja toimintamallit, joissa laskettiin painetta ja se sai ihmiset suoriutumaan. Lamauttava täydellisyyskuva on syy, miksi kompastutaan matkalla. Mitä vähemmän ihmiset tähtäsivät täydellisyyteen, sitä tuotteliaammiksi he tulivat.

PÄIVÄ TÄYDELLISEN JÄLKEEN

Päivä täydellisen jälkeen erottaa aloittajat ja loppuun viejät toisistaan. Acuff kuvaa tavoitteen saavuttamista vertauksella maan halki kulkevan junan ja törmäysautojen välillä, jossa meidän on hyvä varautua enemmän jälkimmäiseen.

Moving forward imperfectly

Reject the idea that the day after perfect means you have failed.

That’s just not true.

You get to try again.

Today, tomorrow, next week

Unfortunately perfectionism dies slowly.

Ihmiset monesti ajattelevat, että täydellisen vastakohta on epätäydellinen. Acuff kehottaa meitä luopumaan tästä ajatuksesta ja ajattelemaan täydellisen vastakohtana toteutetun. Loppuun asti viedyn (Finished). Pahinta tässä kokonaisuudessa on se, että asettaessamme itsellemme tavoitteen, mitä emme koskaan saata loppuun, saa meidät pettymään itseemme. Teemme itsellemme lupauksen, jota emme pidä. Silloin, kun petät tarpeeksi lupauksia, alat epäillä itseäsi ja se luo itseään toteuttavan kierteen. Muistamme herkästi tunnemuistissamme paremmin keskenjääneen kuin loppuunsaatetun. Puolestaan loppuun saatettu antaa meille momentumia, ja kun saamme loppuun jotain tärkeää, kokemus on jopa eufoorinen.

PIENENNÄ ERÄKOKOA

Olemme herkästi hyvin optimistisia, kun asetamme tavoitteita. Tutkijat kutsuvat tätä termillä ”planning fallacy”. Tätä harhaluulojen konseptia ovat ensimmäisenä tutkineet Daniel Kahneman ja Amos Tversky. He kuvaavat tutkimuksessaan kuinka optimistisuusharha saa meidät aliarvioimaan ajan, mitä tarvitaan suunnittelemiemme tehtävien suorittamiseen.

Acuff kehottaa meitä puolittamaan tavoitteemme. Hänellä on myös tutkimusdataa, johon hän pohjaa kehotuksensa. He, jotka puolittivat tutkimusryhmästä tavoitteensa, nostivat suorituskykyään saavuttaa tavoitteet yli 63 prosentilla. Myös 90 % tutkimukseen osallistuneista koki kasvanutta tahtoa työskennellä tavoitteen parissa. Tämä sai heidät jatkamaan ponnistelua ja työskentelemään uutterammin.

VALITSE, MITÄ JÄTÄT TEKEMÄTTÄ

Jotta voimme olla hyviä jossain meidän pitää hyväksyä, että olemme heikompia jossain muussa. Kaikilla meillä on samat tunnit vuorokaudessa. Kun lisäämme vuorokauteen tekemistä, meidän pitää myös päättää, mitä jätämme tekemättä.

ILO MUKAAN MATKALLE

Täydellisyyden tavoittelu uskottelee meille, että jonkin ollessa vaikeaa ja epämukavaa, sitä tärkeämpää ja merkityksellisempää se on. Uskottelemme itsellemme, että jos jokin on hauskaa sitä ei voida laskea työksi. Acuff kehottaa meitä rakentamaan ponnistelumme niin, että nautimme matkasta, ei vaan lopputulemasta. Varmista, että nauru on mukanasi, kun kuljet kohti tavoitteitasi.

”Working hard for something we don’t care about is called stress. Working hard for something we love is called passion.” – Simon Sinek

VARMISTA PITKÄJÄNTEISYYS

Rakentaessamme omaa matkaamme meidän tulee työskennellä kurinalaisesti. Vaikka treenit saa ja pitää olla mukavat, ilman tapoja ja kurinalaisuutta eksymme omiin piilopaikkoihimme. Tuskin kukaan meistä käy vahingossa treenaamassa. ”Minulla oli tarkoitus katsoa TV:tä, mutta yhtäkkiä huomasin tekeväni burbee-liikkeitä.” Kaikki vaativa tekeminen vaatii kurinalaisuutta - täydellisyyden tavoittelijan on helppo löytää piilopaikkoja ja tekosyitä.

Datan kerääminen etenemisestämme on tärkeää. Ellemme arvioi etenemistämme, emme myöskään voi tehdä korjausliikkeitä matkallamme. Ellemme opi virheistämme, emme voi tulla paremmaksi matkalla ja lopulta emme saa vietyä tavoitettamme loppuun asti. Se, että meillä on matkalla etappeja, tekee etenemisen meille konkreettiseksi. Oli kyse sitten painolukemasta vaa’alla, uusista asiakkuuksista tai juostuista kilometreistä. Mittaaminen tekee etenemisen näkyväksi ja antaa meille motivaatiota jatkaa.

Numerot kertovat totuuden, ja niiden huomiotta jättäminen tai kieltäminen ei poista totuutta. Mehevän juustohampurilaisen kalorit eivät muutu, vaikkei tietäisikään kalorimäärää. Kun tiedät kalorit, voit tehdä valistuneen päätöksen.

MAALIVIIVALLA

Kirjan lopussa Acuff summaa vielä kolme pelkoa, joita meillä on juuri ennen, kun olemme valmiita tavoitteemme kanssa. Ensimmäinen kysymys on: mitä tapahtuu seuraavaksi. Kun tehtävä on valmis, se saa arvostelua kohdalleen. Acuff käyttää esimerkkinä itseään juuri ennen kirjan julkaisemista. Julkaisu johtaa arvosteluun, aikaansaannoksesta tulee totta, ja alkaa hahmottua, miten pitkälle lopputulos kantaa. Olenko valmis seuraavaan askeleeseen, jonka tavoitteen saavuttaminen vaatii? Taiteilija nauttii maalaamisesta, mutta gallerian järjestäminen voi olla epämukavuusalueella. Onko parempi, että työ ei valmistu, niin ei tarvitse järjestää näyttelyä?

Toiseksi, lopputulos ei ehkä olekaan se täydellinen, jonka kuvittelit. Bon Jovi ei tahtonut laittaa ”Living on a Prayer” -biisiä albumilleen. Hän ei pitänyt tästä biisistä ja ei uskonut ihmistenkään pitävän siitä. Historia näyttää kuitenkin, miten todellisuudessa kävikään.

Kolmanneksi peloksi voi tulla tyhjiö. Intensiivinen työ tavoitteen eteen, tavoite valmistuu ja tämä saa kalenterin ammottamaan tyhjyyttään. Mitä teen nyt, jotta tyhjyys ei valtaa elämää.

“Goals that you refuse to chase don’t disappear – they become ghosts that haunt you.” – Jon Acuff

YHTEENVETO:

Tehty on parempi kuin täydellinen. Meidän tulee varmistaa eteneminen; miten nousemme takaisin radalle, jos ja kun kaadumme matkalla. Polku tavoitteeseen tulee rakentaa niin, että varmistamme maaliin pääsyn ja ilon kulkea matkaamme. Kirja toimii niin ajattelun kuin toimintamallin luontiin omaa matkaa suunniteltaessa ja matkatessa.

Luin Jon Acuffin kirjan ensimmäisen kerran 2019, jolloin se teki vahvan vaikutuksen. Kirjan vaikuttavuudesta huolimatta muistiinpanoni eivät tiivistyneet blogitekstiksi asti. Nyt palasin kirjaan uudelleen, ja kaikessa yksinkertaisuudessaan ja loogisuudessaan Acuffin teksti vetosi vahvasti toistamiseen. Kaksi vuotta elettyä elämää lukukertojen välillä avaa myös, kuinka elämänkokemuksen karttuminen syventää lukukokemusta. Aivan kuin ajatukset olisivat marinoituneet alitajunnassa lukukertojen välillä.

– Sami Suominen

Jon Acuff, Finish, Penguin, 2017, New York