George Kohlrieser and Andrew Kohlrieser: Hostage at the Table – How leaders can overcome conflict, influence others, and raise performance.

George Kohlrieser, taustaltaan kliininen ja organisaatiopsykologi sekä entinen panttivankineuvottelija, on yhdessä poikansa Andrew Kohlrieserin kanssa luonut teoksen, joka yhdistää ihmismielen psykologian, panttivankineuvottelun periaatteet ja johtajuuden käytännöt.  Kirja tarkastelee, miten johtajat voivat voittaa konflikteja, vaikuttaa muihin ja nostaa suorituskykyä.  Sen ydinajatuksena on, että johtajuus alkaa itsensä johtamisesta.

Teoksen keskeinen metafora, "panttivanki", viittaa henkilöön, jota muiden vaatimukset manipuloivat. Työelämässä tämä näkyy ristipaineissa, joissa työntekijät ja johtajat kokevat olevansa asiakkaiden, esimiesten tai kollegoiden vankeina. Kestävää tai vaikuttavaa johtajuutta ei voi saavuttaa, jos on itse sisäisten pelkojen, uskomusten tai tunteiden panttivanki. Muutos voi käynnistyä, kun ihminen vapauttaa itsensä häntä sitovista tekijöistä.

Mielen voima lähtee sen silmästä (Mind’s eye)

Vapautumisen avain on George Kohlrieserin Mielen silmä -konseptissa (Mind's Eye). Mielen silmä ohjaa huomiotamme, keskittymistämme ja kykyämme muodostaa mielikuvia, muovaten käsitystämme todellisuudesta ja ohjaten toimintaamme. Se on kuin todellisuuden suodatin. Ratkaiseva kysymys on, onko fokuksemme kivussa vai palkinnossa. Huippusuorittajat eivät kiellä kipua, mutta ohjaavat mielen silmänsä kohti haluttua lopputulosta, valiten siten mielentilan, joka luo parempia tuloksia. Mielen silmää muovaavat myös aiemmat kokemukset, jotka suodattavat kaiken, mitä koemme.

Hyvä esimerkki on vaativa urheilusuoritus, kuten maratonin juokseminen. Kun keho väsyy ja kengät hankaavat, kysymys kuuluu: mihin mieli keskittyy? Jos fokus on kivussa, aivot viestivät lopettamaan. Huippusuorittajat sen sijaan ohjaavat mielen silmänsä muualle. Maratoonarit kuvasivat keskittyvänsä esimerkiksi maalilinjan ylittämiseen, yleisöön, maisemiin, seuraaviin askeliin, hyviin muistoihin tai maalissa odottavaan palkintoon. He eivät kiellä kipua, mutta eivät anna sen ohjata toimintaansa.

Kohlrieserit kuvaavat tätä huippu-urheilijan “salaisuutena”: mielen silmä suunnataan hyötyihin, ei kipuun. Koska tavoite on kirkas, fokus pysyy halutussa lopputuloksessa. Tämä luo myönteisen mielentilan, joka vaikuttaa suoraan suoritukseen ja lopputulokseen.

Mielentila (state) määrittää saavuttamamme tulokset. Kohlrieserien mukaan mielentila kuvaa sitä, millaisia olemme juuri tässä hetkessä. Se muodostuu fysiologiasta, asenteesta, tunteista, mielialasta, käyttäytymisestä ja uskomuksista. Mielentila ei ole sattumaa, vaan seurausta siitä, mihin mielen silmä keskittyy.

Kolisher ei suinkaan ole yksin ajatuksen kanssa. Olen paljon tutustunut Anthony Robbinsin ajatuksiin, ja hänen näkemyksensä kuuluu, että mielentila määrittää ihmisen kohtalon. Kun muutamme mielentilamme, muutamme toimintaamme – ja sitä kautta elämäämme. Muutos voi syntyä nopeiden “virittäytymisharjoitusten” kautta tai syvempinä identiteettitason muutoksina. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi fysiologian muuttamista (ryhti, liike, hengitys), fokuksen suuntaamista ja sisäisen puheen muokkaamista. Näin voimme siirtyä pelon ja stressin tiloista luottamukseen, rohkeuteen ja innostukseen - Robbinsia vapaasti lainaten.

Kohlrieserit syventävät teoriaa: mielen silmää muovaavat myös aiemmat kokemukset, muistot, tunnekokemukset ja opitut reaktiot. Nämä usein tiedostamattomat mallit suodattavat kaikkea, mitä koemme, ja vaikuttavat siihen, millaisia mahdollisuuksia näemme ja millaisia valintoja teemme.

Kuinka usein kerromme itsellemme epäonnistuvamme jo ennen kuin olemme edes aloittaneet? Tärkeässä keskustelussa, kokeessa tai pyynnössä uskomme usein toteuttavat itseään. Mielen silmä mahdollistaa lähes kaiken – ratkaisevaa on, mihin se kohdistetaan.

Kielteiset käskyt toimivat huonosti. Kun lapselle sanotaan ”älä kaada maitoa” tai ”älä kaadu pyörällä”, aivot muodostavat ensin kuvan ja tässä kuva piirtyy juuri siitä, mitä halutaan välttää. Sama ilmiö näkyy liukkaalla tiellä: jos kuljettaja tuijottaa estettä, hän todennäköisesti ajautuu siihen. Siksi ammattilaisia opetetaan keskittymään siihen, minne he haluavat mennä – ei siihen, mitä he yrittävät välttää.

Kohlrieserien mukaan emme oikeastaan näe silmillämme vaan aivoillamme. Vielä merkittävämpää on, että aivot voivat “nähdä” myös ilman ulkoista havaintoa: ne voivat toistaa muistoja, ääniä ja tunteita kuin elokuvaa. Tämä kaikki tapahtuu mielen silmässä – ja juuri siksi sen suuntaaminen on yksi keskeisimmistä taidoista onnistuneessa elämässä.

Kiintymisen kehä ja dialogi

Kiintymisen kehä on perustavanlaatuinen malli, joka auttaa ymmärtämään ihmisen motivaatiota ja käyttäytymistä. Kaikki ihmissuhteemme – niin vapaa-ajalla kuin työelämässä – noudattavat tätä kaavaa. Vuorovaikutus kulkee kiinnittymisen ja yhteyden kautta eroon ja suruun, ennen kuin uusi yhteys voi syntyä.

Ilman kykyä kiintyä ihminen jää etäiseksi. Pitkään jatkuessaan tämä voi ilmetä sekä psyykkisinä että fyysisinä oireina ja heijastua myös työkykyyn. Kohlrieserien mukaan kiintymys ei kohdistu vain ihmisiin: voimme kiintyä myös tavoitteisiin, paikkoihin, eläimiin, esineisiin ja symboleihin. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, jos kiintymys suuntautuu korvaavasti esimerkiksi materiaan, jolloin ihminen etsii esineistä sitä, mitä aito yhteys toiseen voisi antaa.

Kiintymys on biologinen ja emotionaalinen perusvoima, joka yhdistää kehon ja mielen ja luo pohjan rationaaliselle ajattelulle. Emme yleensä ole tietoisia kiintymyksestä itsestään, vaan huomaamme sen puutteen: epämukavuuden, tyhjyyden tai levottomuuden, joka syntyy, kun yhteys puuttuu tai katkeaa.

Kiintymisen kehä koostuu neljästä vaiheesta. Ensin syntyy kiinnittyminen, joka luo läheisyyden ja turvallisuuden tunteen – kuin pistokkeen liittäminen pistorasiaan. Kiintyminen vie yhteyden syvemmälle: se on emotionaalista energiaa, joka saa suhteen elämään ja vaikuttamaan molempiin osapuoliin. Erkaneminen katkaisee yhteyden, usein muutoksen, menetyksen tai pettymyksen seurauksena, jolloin energia ja toimivuus heikkenevät. Suru on irti päästämisen ja hyvästien prosessi, joka on välttämätön toipumiselle ja uuden yhteyden syntymiselle.

Vasta surun kautta ihminen voi palauttaa tasapainon, löytää uudelleen ilon ja olla valmis kiinnittymään ja kiintymään uudelleen.

Monet kokevat kiintymisen kehän kokonaisuudessaan lemmikin kautta. Pentu tuodaan kotiin, ja kaikki kiintyvät siihen sen suloisuuden vuoksi. Kun pentu kasvaa ja siitä tulee perheenjäsen, kiintyminen tapahtuu. Kun koira kuolee, tapahtuu erkaneminen. Jotta voisi kiintyä toiseen pentuun, perheen täytyy käydä läpi surujakso. Ne, jotka eivät pysty tähän, sanovat usein, etteivät voisi koskaan omistaa toista koiraa. He eivät kykene käsittelemään menetystä ja kokemaan uudelleen lemmikin tuomaa iloa.

Kyky surra vaikuttaa ihmiseen hyvin konkreettisesti. Tutkimusten mukaan naiset elävät miehiä 7-12 vuotta pidempään ja tämä yhdistetään kykyyn surra. Miehet keskimäärin itkevät 0-1 kertaa kuussa, siinä missä naiset 2 – 5 kertaa. Naimisissa olevasta pariskunnasta naisen kuoltua, mies kuolee 70% todennäköisyydellä seuraavan vuoden aikana, kun taas miehen kuollessa vain 27% naisista kuolee seuraavan 12kk aikana. Miesten sosiaalinen verkko on ohuempi ja he eivät kiinny yhtä syvästi muihin ihmisiin ja heidän kyvykkyytensä surra on heikko. Tutkimus toteaa myös, kuinka eliniän odote on korkeampi, mikäli sinulla on tytär. Myös syvä elämänmittainen ystävyys takaa pitkää elämää. Jopa terveys ja ihmisen hyvät sosiaaliset suhteet on positiivisessa vuorovaikutuksessa.

Tulla emotionaalisesti avoimemmaksi johtajana voi esimerkiksi kysymällä enemmän kysymyksiä, tutkimalla omia tunteitaan – joillekin johtajille esimerkiksi päiväkirjan pitäminen auttaa tunnistamaan ja käsittelemään tunteitaan – sekä pohtimalla, millaisia kysymyksiä voi esittää muille, jotta he pystyvät ilmaisemaan omia tunteitaan.

Tiimin korkea performanssi kasvaa, kun keskinäinen luottamus kasvaa ja jäsenen kiintyvät toisiinsa. Menestyneet tiimit ovat myös tunteillaan kiinni tavoitteissa mitä kohden ponnistelevat. Heillä on hyvä dialogi ja keskinäinen kunnioitus.

Turvasatama ja sen merkitys.

Mielen silmän suuntaamisessa keskeistä on turvasatama (secure base). Turvasatama voi olla henkilö, paikka, tavoite tai esine, joka tarjoaa suojan ja mukavuuden tunteen. Se antaa ihmiselle energiaa ja inspiraatiota tutkia, ottaa riskejä ja hakea muutosta. Turvasatamat toimivat elämän ankkureina: mitä vahvemmat ne ovat, sitä suurempi on resilienssimme kohdata vastoinkäymisiä.

Turvasatamat ohjaavat mielen silmäämme ja antavat merkitystä kokemuksille, mikä mahdollistaa kielteisten kokemusten muuttamisen myönteisiksi. Ilman turvasatamaa tai sen menetyksen käsittelyä, seurauksena voi olla turvattomuutta ja ahdistusta. Turvasatama kykenee sammuttamaan aivojen "tutkan", joka vaistomaisesti etsii vaaroja, ja vasta turvallisuuden tunteen vallitessa voimme rentoutua ja nähdä mahdollisuuksia.

Tärkeää on tasapainottaa kiintymys ihmisiin ja tavoitteisiin. Ne, joilla on turvasatamia, uskaltavat tutkia maailmaa ja suhtautua elämään leikkisämmin. Tämä on hyvän itsetunnon ja todellisen menestyksen perusta.

Kun Ihmiset toimivat turvasatamina, opimme rakastamaan ja tulemaan rakastetuiksi. Se luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kokemuksen siitä, että olemme arvokkaita. Kun taas tavoitteet toimivat turvasatamina, opimme tulemaan taitaviksi jossakin, mikä puolestaan vahvistaa onnistumisen ja toimijuuden tunnetta. Juuri tämä ihmisten ja tavoitteiden yhdistelmä turvasatamina sekä kokemukset kuulumisesta ja onnistumisesta rakentavat yksilön itsetuntoa.

Ihmiset turvasatamina luovat yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kokemuksen omasta arvokkuudesta, opettaen meitä rakastamaan ja tulemaan rakastetuiksi. Lapsuuden auktoriteettisuhteet, kuten vanhemmat, muokkaavat kiintymystyylejämme ja vaikuttavat siihen, miten valitsemme kumppaneita myöhemmin. Hyvä johtaja toimii tiimilleen turvasatamana luomalla turvallisen ympäristön, jossa uskalletaan kokeilla ja kehittää potentiaalia.
 

Pamela oli kasvanut äidin kanssa, joka pelkäsi ukkosmyrskyjä. Ensimmäisten myrskyn merkkien ilmaantuessa hänen äitinsä sulki verhot ja irrotti sähkölaitteet. Pamela oppi pelkäämään myrskyjä. Kun hän sai omia lapsia, hän ei halunnut siirtää pelkoaan heille. Aina kun myrsky tuli, hän avasi verhot ja ”näytti” myrskyn lapsilleen: he katselivat välähdyksiä, arvasivat, mihin seuraava salama iskee ja milloin ukkonen jyrähtää. Pamela on yhä hieman levoton myrskyjen aikana, mutta hänen nyt aikuisilla lapsillaan on myönteinen suhde myrskyihin, ja he rohkaisevat myös omia lapsiaan nauttimaan luonnon voimasta. Tarinan ydin on se, että Pamela olisi voinut siirtää pelkonsa lastensa mielen silmään — mutta hän kieltäytyi olemasta pelon panttivanki. Sen sijaan hän auttoi lapsiaan ja lastenlapsiaan luomaan täysin erilaisen mielikuvan myrskyistä. Sen, minkä Pamela teki, voi oppia kuka tahansa.

Ihmissuhteet ja itsetunto rakentuvat alun perin ensisijaisten hoivaajien tarjoamille turvasatamille. Näiden varhaisten onnistumisten tai epäonnistumisten pohjalta muodostuu persoonallisuutemme perusluonne. Kiintymyssuhdemallimme syntyvät näistä varhaisista turvasatamasuhteista — äidin, isän, isovanhempien, sisarusten ja muiden läheisten kanssa. Tietyssä vaiheessa nämä mallit lukkiutuvat aivoihin ja muodostavat kiintymystyylimme. Kirja avaa, kuinka lapsuuden kokemukset vaikuttavat siihen, odottaako ihminen löytävänsä myöhemmin elämässään turvallisia ihmissuhteita ja kuinka kykenevä hän on aloittamaan ja ylläpitämään palkitsevia suhteita. Kerran muodostuneet mallit pyrkivät säilymään — siksi lapsuuden perhesuhteet ovat ratkaisevan tärkeitä persoonallisuuden kehitykselle.

Tavoitteet turvasatamina opettavat meidät tulemaan taitaviksi, mikä vahvistaa onnistumisen ja toimijuuden tunnetta. Täysillä ja intohimoisesti tavoitteeseen sitoutuminen antaa syvän tarkoituksen, joka auttaa voittamaan epäonnistumiset. Oppiminen ja esteistä selviäminen ikään kuin ”kaapeloivat” aivot toimimaan niin, ettemme jää epäonnistumisen tai epäonnistumisen pelon vangiksi. Haastaviin tavoitteisiin liittyy aina riski epäonnistua, mutta turvasatamat antavat suojan, lohdun ja energian, jotta tavoitteesta tulee oppimisprosessi. Keskittyminen tavoitteeseen opettaa sinnikkyyttä ja antaa vastoinkäymisille myönteisen merkityksen.

Itsetunnon perusta on kokemus siitä, että on rakastettu ja arvokas. Turvasatatamat antavat tunteen ehdottomasta hyväksynnästä. Tavoitteisiin kiinnittyminen toimii rinnalla: toimimme motivoituneesti ja koemme myönteisiä tunteita onnistumisten kautta. Itsetunto näkyy muun muassa ilona, luovuutena, spontaanisuutena, palautumiskykynä, leikkisyytensä, uusien mahdollisuuksien hakemisena ja kykynä olla läheinen toisten kanssa. Korkea itsetunto ei poista vastoinkäymisiä, mutta sen ansiosta ”palaamme jaloillemme” nopeasti. Resilienssi vahvistuu, eli kyky jatkaa kohti merkityksellistä tavoitetta vaikeuksista huolimatta.

DIALOGI – syvemmän totuuden etsiminen.

“Your beliefs become your thoughts; your thoughts become your words; your words become your actions; your actions become your habits; your habits become your values; your values become your destiny.”

– Mahatma Gandhi (quote mostly attributed to him)

Aito dialogi edellyttää uteliaisuutta ja halua ymmärtää toista. Työympäristössä keskustelut ajautuvat helposti väittelyyn, jossa keskitytään todistamaan omaa oikeassa olemista. Dialogin tavoitteena ei kuitenkaan ole voittaa, vaan säilyttää yhteys keskustelukumppaniin. Siihen kuuluu kysyminen, asioiden kyseenalaistaminen ja epävarmuuden jakaminen.

Nykyisessä, monimutkaisessa maailmassa emme voi toimia yksin, vaan tarvitsemme toisiamme. Dialogi on keskeinen tapa rakentaa yhteistyön kulttuuria, löytää uusia ideoita ja edistää innovaatioita. Sitä tarvitaan myös erimielisyyksien ratkaisemiseen ja yhteisen ymmärryksen luomiseen – mikä onnistuu vain psykologisen turvallisuuden vallitessa.

Dialogi syntyy kuuntelemisen ja puhumisen vuorovaikutuksesta. Se alkaa yhteydestä ihmisten välillä: kuunnellaan, vastataan ja vaikututaan toisistamme. Aitoa dialogia ei synny, jos emme anna toisen koskettaa meitä tunnetasolla tai vaikuttaa ajatteluamme – eikä myöskään, jos itse emme ole valmiita vaikuttamaan toiseen.

Aito dialogi alkaa sisäisestä dialogista. Me jokainen käydään jatkuvaa keskustelua kehon, tunteiden, älyn ja henkisyyden välillä. Jos jokin näistä osa-alueista on torjuttu tai siitä on etäännytty, aidon ulkoisen dialogin luominen vaikeutuu. Sisäinen ja ulkoinen dialogi kohtaavat silloin, kun pystymme pukemaan sanat sille, mitä todella tunnemme ja ajattelemme. Sanat antavat muodon koko olemuksemme energialle – keholle, tunteille, ajatuksille ja arvoille – ja siksi ne vaikuttavat meihin ja toisiin syvästi.

Kun pystymme tunnistamaan ja ilmaisemaan sisäisen kokemuksemme, voimme olla aidosti vuorovaikutuksessa toisen kanssa. Jos puhumme vain älyllä, viesti menettää empatian; jos puhumme vain tunteilla, siitä tulee ailahtelevaa. Tasapaino syntyy, kun kommunikoimme koko olemuksellamme. Tällöin dialogi on vastavuoroista: puhumme ja tulemme ymmärretyiksi, kuuntelemme ja ymmärrämme, ja vaikutumme toinen toisistamme.

Dialogi edellyttää tilaa eri näkemyksille. Kukaan ei omista ”täyttä totuutta”, vaan jokaisella on oma tulkintansa. Siksi dialogille on aina oltava paikka – mutta on myös hetki tehdä päätös ja toimia. Johtajan tehtävä on varmistaa, että kaikki olennaiset näkökulmat, myös vähemmistön ja vastakkaiset mielipiteet, tulevat kuulluiksi ennen päätöksiä.

Dialogin voima näkyy erityisesti haastavissa tilanteissa. Monet ristiriidat ratkeavat pelkän avoimen puhumisen ja kuuntelemisen avulla. Neuvottelu on dialogin jatkumo: ensin rakennetaan yhteys ja luottamus, vasta sitten käsitellään itse asiaa. Siksi ammattineuvottelijat työskentelevät aina kahdella tasolla – asiasisällön ja ihmissuhteen – ja aloittavat luomalla rauhallisen, turvallisen yhteyden.

Lopulta dialogi, sekä sisäinen että ulkoinen, on yhdessäolon tunnetta. Se syntyy, kun kaksi ihmistä voi ilmaista sisimpänsä rehellisesti ja tulla kuulluksi tavalla, joka muuttaa molempia edes hieman.

ITSETUNTO

Itsetunto on käsitys, joka meillä on itsestämme. Mieliala vaihtelee luonnollisesti, mutta korkean itsetunnon omaavilla vaihtelut ovat lyhyitä ja hallittuja. He pystyvät kohtaamaan vaikeuksia menettämättä yhteyttä itseensä.

Korkea itsetunto rakentuu elämän varrella koetuista turvasatamista – ihmisistä, tavoitteista ja kokemuksista – ja kyvystä nähdä itsensä realistisesti. Vahva itsetunto merkitsee omien vahvuuksien ja heikkouksien tunnistamista sekä itsensä hyväksymistä sellaisena kuin on. Epäonnistumiset ja palaute eivät lannista pysyvästi, vaan niistä toivutaan nopeasti. Varhaiset turvasatamakokemukset helpottavat aikuisena toimimista myös omana sisäisenä turvasatamana, vaikka ulkoista tukea tarvitaan koko elämän ajan.

Matala itsetunto ilmenee irrallisuuden tunteena, voimakkaana itsekritiikkinä ja jatkuvana ulkoisen hyväksynnän tarpeena. Taustalla on usein uskomus siitä, ettei ole riittävän hyvä tai arvokas. Myönteiset tunteet ovat lyhytkestoisia ja sidoksissa saavutuksiin, ja pelko paljastumisesta voi johtaa vetäytymiseen, ylisovitteluun, ylimielisyyteen tai uhrin rooliin. Matala itsetunto sitoo ihmisen omien ajatustensa ja tunteidensa panttivangiksi.

Itsetunto ei kuitenkaan ole pysyvä ominaisuus. Aivot ovat muovautuvat, ja itsetuntoa voi aina vahvistaa.

Itsetunnon vahvistaminen

Kirjassa viitataan Eleanor Rooseveltin toteamukseen: ”Kukaan ei voi saada sinua tuntemaan itseäsi alempiarvoiseksi ilman suostumustasi.” Itsetuntoa voi vahvistaa viidellä yksinkertaisella tavalla:

1. Kehitä itsetuntemustasi. Rehellinen tarkastelu siitä, miten suhtaudut haasteisiin ja ihmisiin. Lapsuuden turvasatamat, auktoriteettihahmot, onnistumiset ja epäonnistumiset muodostavat pohjan nykyiselle itsetunnolle.
2. Hyväksy se, mitä et voi muuttaa. Vanhemmat, syntyperä, pituus ja menneisyyden menetykset ovat asioita, joita ei voi muuttaa. Surutyön tekeminen on tärkeää, jotta voi löytää iloa ja itsensä hyväksymisen.
3. Tee rauha sisäisen äänesi kanssa. Harjoittele huomaamaan, mitä sanot itsellesi. Onko puhe kannustavaa vai tuhoavaa? Älä odota täydellisyyttä. Käytä turvasatamiesi ääntä: puhu itsellesi niin kuin he puhuisivat sinulle.
4. Arvosta ja palkitse itseäsi. Huolehdi hyvinvoinnistasi kuten huolehtisit arvokkaasta esineestä: uni, liikunta, ravinto, palautuminen ja arjen pienet ilot. Pysähdy juhlistamaan onnistumisiasi, myös pienimpiä.
5. Hae tukea muilta. Hyvät ihmissuhteet lisäävät hyvinvointia. Pyydä apua, jaa tunteita ja hae lohtua turvasatamilta. Hyödynnä kirjoja, kursseja, podcasteja tai ammattilaisten tukea tarpeen mukaan.

Lopuksi kirjailijat muistuttavat, ettei arroganssi ole korkean itsetunnon merkki. Ylpeys ja ylimielisyys ovat usein matalan itsetunnon suojamekanismeja, kun taas nöyryys ja itsensä hyväksyminen ovat vahvan itsetunnon tunnusmerkkejä.

Elinikäinen oppiminen

Luonnossa kaikki on joko kasvussa tai näivettymässä – sama koskee mieltämme. Kun opimme uutta, aivot kehittyvät ja luovat uusia hermoyhteyksiä. Kun taas jähmetymme paikoillemme, kehitys pysähtyy. Siksi jatkuva oppiminen, itsen ja muiden kehittäminen, tekee elämästä elävämpää ja merkityksellisempää. Usein huomaamme kehittyvämme itse silloin, kun autamme muita kasvamaan.

1. Voita pelot

Pelot, jotka perustuvat epärealistisiin uskomuksiin, voivat lamaannuttaa ja estää meitä elämästä täysipainoisesti. Koska aivot on viritetty huomaamaan uhkia, huomiota täytyy tietoisesti suunnata siihen, mikä on hyödyllistä.

Ensimmäinen askel on pelon tunnistaminen: mikä se on, mistä se kumpuaa ja mihin kokemuksiin se liittyy. Ymmärrys luo pohjan muutokselle. Tärkeää on myös tunnistaa omat turvasatamat – ihmiset tai esikuvat, jotka tukevat vaikeissa hetkissä. Mielikuvaharjoittelu auttaa näkemään itsensä rohkeana ja selviytyvänä, mutta ratkaisevaa on toiminta. Rohkeus ei ole pelon puutetta, vaan kykyä toimia siitä huolimatta. Näin vapautamme itsemme henkisistä panttivankeuksista.

2. Opettele tekemään uusia asioita

Riskinotto on kykyä avautua muutokselle, uusille mahdollisuuksille ja epämukavuudelle. Se alkaa muutoksen tarpeen hyväksymisestä, vaihtoehtojen punnitsemisesta ja tietoisesta päätöksestä toimia – riskeistä huolimatta.

Turvasatamat mahdollistavat riskinoton, sillä niiden ansiosta tiedämme olevamme arvokkaita lopputuloksesta riippumatta. Riskien välttelyn taustalla on usein pelko epäonnistumisesta, hylkäämisestä tai nolostumisesta. Tätä voi purkaa pohtimalla paitsi riskin seurauksia myös sitä, mitä tapahtuu, jos riskiä ei ota. Aivot kehittyvät parhaiten mukavuusalueen ulkopuolella, joten pienikin päivittäinen muutos tai uuden oppiminen tukee kasvua.

3. Opettele päästämään irti

Kiintymyssuhteiden luonnollinen sykli – kiintyminen, ero, suru ja uudelleen kiintyminen – on elämän perusrakenne. Jos irtipäästäminen jää kesken, eteneminen estyy. Irtipäästäminen voi tarkoittaa luopumista ihmisestä, roolista, uskomuksesta tai tunteesta, ja se voi vapauttaa sekä itsen että toiset.

Elisabeth Kübler-Rossin mukaan emme voi sanoa ”hei” ennen kuin olemme sanoneet ”hyvästi”. Suru on sosiaalinen prosessi, eikä sitä voi käydä läpi yksin. Täysi elämä edellyttää myös kuolevaisuuden hyväksymistä. Kun tunnistamme, mistä meidän on päästettävä irti ja sallimme siihen liittyvät tunteet, voimme surun kautta löytää uuden kiintymyksen, ilon ja elinvoiman.

Yhteenveto

Elämä on jatkuvaa oppimista ja kasvua. Vapaus saavutetaan oppimalla voittamaan pelot turvasatamien tuella, opettelemalla tekemään uusia asioita (ottamalla riskejä) sekä opettelemalla päästämään irti siitä, mikä estää meitä liikkumasta eteenpäin. Lopulta, ottamalla vastuun omista valinnoistamme ja olemalla läsnä itsellemme ja toisille, löydämme sisäisen voiman, joka tekee elämästä seikkailun – ja mieleltämme panttivangittoman.

– Sami Suominen

George Kohlrieser and Andrew Kohlrieser: Hostage at the Table – How leaders can overcome conflict, influence others, and raise performance. John Wiley & Sons INC; 2024 USA