Chop Wood Carry Water – How to fall in love with the process of becoming great – Joshua Medcalf

Joshua Medcalf on yrittäjä, joka työskentelee monen alan huippusuorittajien kanssa - niin urheilun kuin bisneksen puolella. Medcalf on rakentanut uraauurtavia fyysisen ja mentaalivalmennuksen applikaatioita jalkapallon, koripallon ja golfin saralla. Kirjassaan Carry Water Chop Wool hän avaa menestymisen filosofiaansa tarinan kautta.  

Medcalfin kirjassa päähenkilönä on kaveri nimeltä John, joka ihannoi japanilaisia samuraijousiampujia. Hän oli katsonut kaikki Jackie Chan -elokuvat pienenä pikkuveljensä kanssa. Kun hän lopulta saavutti täysi-ikäisyyden, hän lähti oitis Japaniin pieneen kaupunkiin, jossa hänestä oli määrä kouluttaa samuraijousiampuja.

Ensimmäinen työtehtävä heidän saapuessaan paikalle, oli pilkkoa puita ja kantaa vettä. Kaikki muut modernit fasiliteetit oli olemassa, mutta vesi piti kantaa ja lämpö tuli pilkottavista puista. John kyseli milloin päästään ampumaan. Akira-niminen kouluttaja vastasi: ”Ampuminen alkaa kun on aika.” Kirjan syvemmät opit tulevat Akiran tarinoista ja ensimmäinen liikuttavista opeista tuli työmoraaliin.

Millä antaumuksella me työskentelemme?

Onko työ VELVOLLISUUS vai MAHDOLLISUUS?

Japanissa oli syvää rakkautta arkkitehtuuriin omaava henkilö nimeltä Kota, joka tuli maailman kuuluksi hänen antaumuksestaan talonrakennuksen prosessille. Kota tahtoi olla paras toiminnassaan ja oli itse valitsemassa jokaista kaakelia ja toteuttamassa valuja ja saumauksia. Eräänä päivänä hän kääntyi pomonsa puoleen, koska hän halusi lopettaa ja kokeilla uusia tuulia elämässään ja vielä Amerikan mantereella. Keskustelussa esimies linjasi yrityksen olevan erittäin tyytyväinen Kotan tekemään työhön ja olisikin yksi pyyntö ennen hänen lopettamistaan: ”Voitko rakentaa vielä yhden talon?” Päivän harkinta-ajan jälkeen Kota suostui.

Lähtiessään rakennusprojektiin Kotan ajatukset olivat jo Amerikan matkassa. Varmistaakseen nopeaa valmistumista, hän käytti runsaasti ulkopuolista työvoimaa ja delegoi tehtäviä. Talo valmistui nopeasti ja hän pääsi luovuttamaan projektin esimiehelleen. Projektin valmistuttua esimies kasasi kaikki tärkeimmät henkilöt paikalle ja otti punaisen pergamenttikäärön ja ojensi sen Kotalle. ”Olemme niin kiitollisia työstäsi, haluamme antaa tämän sinulle kiitokseksi.”

Kota otti käärön, jossa oli setti kiiltäviä avaimia. Esimies hymyili - talo on sinun.

”Ainut asia joka on todella merkityksellistä tässä päivässä tai missä tahansa päivässä on se, kuka sinusta tulee prosessissa.” Jokainen meistä rakentaa omaa taloaan. Joskus ajattelemme, että teemme työtä koululle, perheelle, yritykselle tai tiimille, mutta lopulta aina rakennat omaa taloasi. Siispä rakennetaan viisaasti.

 

TUUMA TUUMALTA

Medcalf avaa kirjassaan Johnin ja Akiran kautta, miten tavoitteet vaikuttavat kehitykseen. John kysyy kauanko kestää, että hänestä tulee samuraijousiampuja. Akiran vastaus on 10 vuotta. Tähän John toteaa, että entä jos hän ei pilko puita ja kanna vettä, joka kirjassa kuvastaa peruskuntotreeniä. Akira toteaa, että silloin se ottaa 20 vuotta. Me haluamme lähtökohtaisesti kaiken nyt ja heti, sen sijaan että rakastuisimme itse prosessiin, joka tekee meistä sen, mitä haluamme olla. Akira toteaa, että kun on yksi silmä tavoitteessa, sinulle jää vain toinen silmä itse matkantekoon.

Ensimmäisissä ampumaharjoituksissa Akira kertoi, että keskitytään hengittämiseen ja ei tarvita lainkaan nuolia. John oli jo turhautunut ja kommentoi osaavansa seistä. Akira päättäväisesti asetteli Johnin asentoa; polvitaipeet, lantio, olkapäät, kädet. Mitään ei korjattu tuumaa enempää, joka kummastutti Johnia kovasti. Akira antoi jousen ja John ampui --- THWACK! – Nuoli pamahti tauluun. Akira muokkasi olkapään asentoa alle tuuman, astui taakse ja uusi ammunta --- WHOOOSH! Nuoli meni leveäksi ja metsään. Akira kysyy Johnilta: ”Tiedätkö mikä erottaa menestyvät ihmiset muista?” Siinä missä Johnin arvaukset liikkuivat akselilla onnekkuus, kova työ ja perheympäristö, Akira pudisti päätään ja vastasi ”tuumat”. Tuumat on kaikki, mikä erottaa menestyksen keskiarvosta. Asiat mitä vaaditaan on pieniä ja ne on helppo tehdä, mutta niiden tekeminen pitää olla pitkäjänteistä ja systemaattista. Se, mikä on helppo tehdä, on myös helppo jättää tekemättä.

KAIKKI HALUAVAT MENESTYÄ, KUNNES TULEE AIKA TEHDÄ SE, MITÄ MENESTYS VAATII

    • Unelmoida isosti
    • Aloittaa pienestä
    • Olla äärimmäisen pitkäjänteinen
    • Keskittyä siihen, mitä voi kontrolloida

Keitä me olemme, mitä on meidän puiden pilkkominen ja veden kantaminen ja miten varmistumme asennostamme, ennen kuin lähdemme ampumaan.

Medcalf kertoo lyhyen tarinan ruotsalaispojasta nimeltä Ingvar demonstroidakseen pitkäjänteisyyden voimaa. Ingvar myi yksittäisiä tulitikkurasioita ovelta ovelle pienessä kotikaupungissaan. Hänelle usein naurettiin, kun hän sanoi, että hän ei voinut tulla leikkimään, kun hänen piti pyöräillä 3 tuntia Tukholmaan tankatakseen varastoaan ja ostaakseen uuden puntin tulitikkuja. Hän aloitti bisneksensä 5-vuotiaana. Kun Ingvar oli 17-vuotias, hän antoi yhtiölleen nimeksi IKEA. Vahvuus syntyy pienistä asioista, kun ne jaksetaan tehdä uudelleen ja uudelleen.

Epämukavuus ei ole valinta, sillä elämä aina haastaa ja tuo matkallaan vaikeuksia. Mutta se, missä sinä koet epämukavuuden ja vaikeudet on valintasi. Otatko ne vastaan nyt vai työnnätkö tuonnemmaksi.

”Under pressure you don’t rise to the occasion, you sink to the level of your training. That is why we train so hard.”

 

Mikäli sinulla olisi Lamborghini, laittaisitko koskaan vettä tankkiin? No et, koska se tuhoaisi koneen. Mitä bensaa siis itseesi tankkaat eli mitä päästät sydämeesi. Jos päästämme sydämiimme väärää bensaa, emme toimi, kuten meidät on suunniteltu toimivan, vaan lannistumme ja turhaudumme, koska tunnemme että meidät oli tarkoitettu johonkin paljon suurempaan. Tankkaamme sydämiämme kuudella tavalla:

  1. Mitä katselemme
  2. Mitä luemme
  3. Mitä kuuntelemme
  4. Keitä päästämme ympärillemme
  5. Miten puhumme itsellemme
  6. Mitä visualisoimme

 

Yhtenä iltana John ja Akira seisoivat kukkulalla auringon laskussa ja katsoivat alas laaksoon, jossa iso tammi oli noussut juuriltaan ja kaatunut tilan talon päälle. John kysyi mitä oli tapahtunut. Kova tuuli muutama vuosi sitten kaatoi puun ja tuhosi talon, jonka jälkeen eräs yhtiö rakensi kauempana olevat tuuliturbiinit. Eikö olekin outoa, että tuuli voi olla samaan aikaan rakentava ja tuhoava. Kaikki riippuu siitä, miten me valjastamme sen.

Sanat toimivat myös hyvin samankaltaisesti. Me käytämme joka päivä sanoja puhuaksemme toisillemme, mutta myös itsellemme. Kuten tuuli, sanat itsellemme voivat voimaannuttaa tai tuhota meidät. Sinulla ei ole kontrollia siitä, mitä ja miten muut puhuvat sinulle, mutta olet täysin kontrollissa siitä, miten puhut itsellesi.

1.Sanat rakentavat kuvia mieleesi. Sinä ja sinun ympärillä olevat ihmiset.

2.Kuvat mielessäsi vaikuttavat siihen, millainen tunne sinulla on.

3.Tunteesi vaikuttavat siihen, mitä teet.

4.Se, mitä teet uudestaan ja uudestaan muodostavat tapasi toimia ja lopulta määräävät kohtalosi

Meidän pitää huolehtia siitä, että mielemme on positiivinen ja puhumme itsellemme tavalla, joka kannustaa meitä kohti tavoitteitamme ja sitä mikä on meille parasta pitkällä aikajänteellä.

 

 

Alla oleva kuva kuvaa matkaamme menestykseen. Vasemmalla puolella on se mitä haluamme ja suoraviivaisesti nykytilasta tavoitetilaan. Oikealla puolella puolestaan on kuvaus siitä, miltä tämä matka tavoitetilaan tuntuu kaikkine esteineen ja vastaantulevine vaikeuksineen.

Oikeasti kehitys tapahtuu askelissa. Otamme kasvuspurtin, josta hieman dippaamme, koska kaikkea kehitystä emme saa otettua mukaan arkeemme. Tätä seuraa pitkä tasainen vaihe, kunnes saamme taas uuden kasvupyrähdyksen.

 

 

John oli 4 vuotta treenannut ja nyt oli aika siirtää maalitaulu 7 jalasta yli sataan jalkaan. John oli innoissaan ja meni heti aamulla virittämään joustaan. Hän otti saman tien jousen käteen, mietti oppeja, asettui, hengitti ja tähtäsi:

WHOOOS!

Pahasti metsään, mistä John turhautui: ”Mitä minä täällä tee, ei minusta ollut tarkoitus tulla samuraijousiampujaa.” Samaan hetkeen hän lähti heti kyseenalaistamaan Akiran ampumistaitoja. Akira totesi tyynesti, että nähdään täällä klo 10 illalla.

21:59 Akira tuli paikalle. John oli ollut jo tovin odottamassa. Akiralla oli kaksi nuolta mukanaan. Ulkona oli pilkkopimeää. Akira käveli rauhallisesti yhteen ampuma-asemista, jossa hän nappasi jousensa ja nuolen virittäytyen sitten tilanteeseen. John katseli tarkkaan nähden äärimmäisen keskittymisen, joka samaan aikaan tuntui täysin rennolta ja ponnistelemattomalta. Johnin mielestä Akiran silmät olivat kiinni. Akira jännitti jousen, asettui, hengitti, sitten laukaisi.

THWACK!

John ymmärsi äänen merkityksen. Nuoli oli osunut maaliinsa, vaikka se tuntui mahdottomalta. Uudelleen vanha mies viritti jousen ja otti toisen nuolen.

THWACK!

Jon tajusi, että nuoli oli taas osunut, vaikka ääni ei ollut nyt yhtä voimakas. John juoksi taululle, eikä uskonut silmiään. Ensimmäinen nuoli oli osunut tauluun täysin keskellä maalitaulua. Toinen nuoli oli osin halkonut enimmäistä, ollen samassa häränsilmässä. Johnin kysymykseen mahdottoman toteuttamisesta, Akira vastasi, kuinka ratkaisu löytyy useamman vuoden puiden pilkkomisesta ja veden kantamisesta.

Ensimmäisenä vuonna opitaan tähtäämään silmillä, toisena vuonna otetaan lihakset mukaan tähtäämiseen ja opitaan käsittelemään jousta pehmeästi. Kolmantena vuonna keskitytään hengitykseen ja tähdätään keuhkoilla. Lopulta laitetaan kaikki ainekset kasaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

 

Akira antoi vielä valmistuneelle Johnille oppia matkaan. Hän kertoi, kuinka vuonna 2004 yhdeksän Michiganin sairaalaa päättivät kokeilla uutta proseduuria infektioiden vähentämiseksi. Vain muutama kuukausi kokeen ollessa käynnissä infektiot laskivat 66 %. Puolentoista vuoden kokeen jälkeen kun tuloksia summattiin, oltiin pelastettu 1500 henkeä ja säästetty 75 miljoonaa dollaria. Johnin ihmetykseksi tämän ihmeen takana ei ollut uusi lääke, vaan tarkistuslista, jonka ensimmäisenä ja vaikuttavimpana kohtana oli kehote ”Pese kädet”.

 

Yhteenveto

Medcalf tuo kirjassaan mukaansatempaavan tarinan kautta syvää elämänfilosofiaansa. Kirja on lyhyt, mutta asia on syvällinen. Itse prosessi filosofian takana on yksinkertainen, mutta matka ei. Ne on ne yksinkertaiset asiat, kuten käsien pesu tai puiden pilkkominen, jotka lopulta tuovat meille mestaruuden tai tulokset, mitä janoamme. Ne ovat helppo tehdä ja samalla helppo jättää tekemättä.

 

– Sami Suominen

 

Joshua Medcalf; Chop Wood Carry Water; 2015, Joshua Medcalf

Share: