Tukeva asiapitoinen jättiläinen, “Thinking fast and slow”, on Daniel Kahnemanin tuorein teos, joka paksuudellaan ja pituudellaan siirtää herkästi luku-urakan aloittamista tuonnemmas. Ennakkoluulo Nobel-kirjailijan teknisyyttä kohtaan ei myöskään motivoi. Luettuani kirjan, voin kuitenkin kertoa kirjan olevan erittäin hyvin strukturoitu ja vahvan syvällinen taustatutkimuksineen, mutta samaan aikaa kansankielinen ja ymmärrettävä.

Kahneman haastaa kirjassaan pohtimaan miten käytämme omaa ajattelukapasiteettiamme, milloin annamme aivojemme automaation toimia puolestamme ja kehottaa olemaan tietoisia aivojemme päättelyperusteista. Kun ihminen tiedostaa ajattelumallinsa, saa yksilö kasvatettua elämänhallintaansa ja ymmärtää sosiaalista verkostoaan. Myös työyhteisössä tehtyjen päätösten taustat kirkastuvat.

Kirjan kolme pääkohtaa Ensimmäinen pääkohta on ns. Systeemi 1 & 2 -ajattelu, jossa Systeemi 1 on intuitiivinen ajattelu tehden nopean ajattelutyön. Systeemi 2 on taas tahdonalaista ajattelua, jonka eteen ponnistelemme, joka monitoroi ensimmäistä systeemiä ja kontrolloi resurssejamme. Lähtökohtaisesti lähdemme liikkeelle aina systeemi ykkösellä, jolloin unohdamme faktat ja analyysiperusteet. Samalla, kun tämä helpottaa elämäämme, se myös suistaa meitä tärkeissäkin asioissa hätiköityihin päätöksiin ilman kunnollista pohtivaa analyysia.

Toiseksi Kahneman jakaa ihmisen kahteen lajikkeeseen, jossa toinen on fiktiivinen ekonomisti, joka asuu teorian maailmassa ja toinen on inhimillinen ihminen, joka toimii todellisuudessa. Todellisuuden päätökset eivät pohjaudu täydellisesti rationaaliseen teoria-ajatteluun. Kahnemanin mukaan kaikki yhtyvät ajatukseen, että todennäköisyyden muuttuessa 0% à 5% tai 95% à 100% on paljon tärkeämpi, kuin muutos 5% todennäköisyydestä 10% todennäköisyyteen tai 60%:sta à 65%:iin. Kasvatettaessa mahdollisuuksia 0:sta 5%:iin, luomme mahdollisuuden mitä ei aiemmin ollut. kun taas 5%:sta à 10%:iin on vain määrällinen muutos.

Kolmantena on kaksi henkilöitymää, jossa kokeva osuutemme suorittaa elämisen ja muistava puolemme pitää kirjaa tapahtuneesta tehden myös päätökset. Tähän osioon kuuluen yhtenä vaikuttavimmista kirjan tutkimuksista koin Peak-end -säännön. Säännön mukaan kokemuksemme tapahtuneesta muodostuu huippuhetken – tai pahimman kivun – ja lopun tuntemuksista. Kahnemanin suorittaman tutkimuksen mukaan ihmiset olivat valmiit sietämään epämiellyttävää tunnetta pitempään, kun päätös oli vähemmän epämiellyttävä. Siis minuutti kipua on huonompi vaihtoehto, kuin se, että minuutin kestävään kipuun lisätään vielä 30 sec kevyempää kipua. Teoriaa sovellettaessa vaikka koulutustilaisuuksien järjestämiseen on tärkeää järjestää korkean huippukohdan luominen ja hyvä lopetus.

Kahnemanin teos soveltuu mielestäni hyvin kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ihmisen ajattelumalleista tai haluavat kehittää omaa ajatteluaan. Henkilöstö- ja johtotehtävissä oleville mielestäni kirjan teoriat ovat ehdottoman tärkeitä ymmärtää, jotta johtaja pystyy ymmärtämään tiiminsä yksilöiden päätöksiä ja ratkaisuja.

– Sami Suominen

Daniel Kahneman: Thinking, Fast and Slow. Farrar, Strauss ja Giroux. 2011