Grant Cardone – The 10X RULE
Grant Cardone on brandännyt itsensä myynnin mestariksi. Yksi todiste hänen menestyksestään on pääsy New York Timesin bestseller-listalle. Grant Cardone tunnetaan rääväsuisena miljardöörinä, jonka elämänkaari on kulkenut ryysyistä rikkauksiin. Cardone havahtui nuoruuden huumekierteessään elämänsä päämäärämättömyyteen, hakeutui katkaisuhoitoon ja pyhitti tulevaisuuden suunnitelmansa menestymiselle. Cardone toteaa: ”se, keitä on ympärilläsi, vaikuttaa ajatteluusi ja tekemiseesi kokonaisvaltaisella tasolla. Onko ympärilläsi ihmisiä, jotka ovat luovuttaneet, onnen, rahan ja optimistin suhteen vai motivoituneita elämäniloisia onnistujia?” Huolimatta rankasta taustastaan, Cardone lukeutuu tänä päivänä oman kertomuksensa mukaan jäljempiin, ja omistaa useita miljoonayrityksiä. Hän on kirjoittanut useita kirjoja, ja omistaa yli 4500 vuokra-asuntoa. Kuuluisin hän lienee kuitenkin 10x -teoriastaan, mikä on myös kirjan nimi.
10X-sääntö varmistaa halutut saavutukset määrissä, joita ei ole ollut ennakkoon mahdollista edes kuvitella. Cardonen mukaan tämä ”taikakaava” toimii kaikilla elämän osa-alueilla – henkisellä, fyysisellä, mentaalisella, tunteellisella ja niin perhe-elämässä kuin varallisuudessa. Teorian ytimessä on ymmärrys siitä, miten paljon ponnisteluja ja ajattelua tarvitaan, jotta saadaan tehtyä mitään menestyksekkäästi. Cardone kehottaa tarkastelemaan elämää taaksepäin, jotta on mahdollista oivaltaa, kuinka paljon tavoitteen saavuttaminen vaatii työtä. Yleensä ponnistelun ja tekemisen määrä aliarvioidaan.
Toinen osa teoriaa on tavoitteiden asettaminen. Isosti unelmoiminen (”dream big”) vaatii ajattelun muokkaamista. Yleisesti ottaen lapset uskaltavat unelmoida isosti, mutta kasvaessa tuo taito unohtuu. Cardonen 10X-sääntö neuvoo asettamaan tavoitteet kymmenkertaisiksi verrattuna siinä, mitä uskallamme mielessämme ajatella.
Yleisimmät virheet menestyksen esteenä:
- Väärin asetetut tavoitteet: tavoitteet ovat liian matalalla, joten asetetut tavoitteet eivät motivoi tekemään suuria aktiviteetteja.
- Aliarvioidaan vakavasti toimenpiteiden, resurssien, varojen ja energian määrä suhteessa tavoitteeseen.
- Käytetään liikaa aikaa kilpailemaan markkinalla sen sijaan, että keskityttäisiin dominoimaan markkinaa.
- Aliarvioidaan vastoinkäymisten määrä, jotka on voitettava tavoitteiden saavuttamiseksi.
Cardone kysyy, mitä tapahtuu, kun huomataan virhe tavoitteen edellyttämässä aktiviteettilaskelmassa. Pettymys johtaa herkästi väärään tulkintaan. Tavoitteen ollessa luisumassa saavuttamattomaksi, pyyhe ollaan monesti heittämässä kehään. Ensimmäinen reaktio, niin yksilöillä kuin johtajilla, on pienentää tavoitteita aktiviteettien kasvattamisen sijaan.
Cardone on seurannut vuosia eri myyntipäälliköitä eri yrityksissä. Yleisesti ottaen Cardonen mukaan kuvio menee kutakuinkin näin: kvartaaliin alussa myyntipäällikkö antaa tavoitteet. Kun päästään kvartaalin puoliväliin huomataan, että tavoitteiden saavutus näyttää epätodennäköiseltä. Tällöin pidetään tapaaminen, ja esihenkilö alentaa tavoitteita saadakseen pidettyä tiimin motivoituneena ja maaliviivan näkyvissä. Tämä virhe ei tule käydä mielessä edes vaihtoehtona. Se lähettää väärän viestin organisaatiolle, että tavoitteet eivät ole tärkeitä ja ainoa tapa voittaa, on muuttaa maalilinjaa. Hyvä johtaja kannustaa henkilön tekemään enemmän (tai fiksummin). Vaikka pöydällä olisi edelleen riski jäädä vajaaksi tavoitteesta, on se silti parempi, kuin tavoitteiden pienentäminen. Idea tavoitteiden muuttamisesta yleisen hyvinvoinnin eteen johtaa laskevaan moraaliin, toivoon, odotuksiin ja osaamiseen. Ihmiset alkavat miettiä syitä, miksi ei onnistu, sen sijaan, että miettisivät miten tavoitteet on mahdollista toteuttaa.
10X-sääntö linjaa, että tavoite ei ole koskaan ongelma. Mikä tahansa tavoite on saavutettavissa, kun se taklataan oikealla määrällä toimenpiteitä, resursseja ja pitkäjänteisyyttä. Ihmisillä tuntuu olevan sisäinen mekanismi, jonka tarkoituksena on selittää epäonnistuminen. ”Markkina ei ollut vielä valmis” ;”talous on kuralla”; ”tavoitteemme ovat epärealistiset” ja niin edelleen. Todellisuudessa yleisin syy vajaaksi jääntiin on, ettei aktiviteettien määrää tavoitteen saavuttamiseksi oltu arvioitu oikein.
Valittajat ja uhriutuvat ihmiset eivät yleisesti suoriudu hyvin, mitä tulee menestyksen houkutteluun ja rakentamiseen. Kyse ei ole siitä, että he eivät olisi kykeneväisiä, vaan siitä, että menestyksen eteen pitää olla valmis tekemään paljon ponnisteluja. On mahdotonta tehdä suuria ponnisteluita, jos ei ole valmis kantamaan vastuuta. On mahdotonta tehdä jotain positiivista, kun käyttää aikaansa keksiäkseen tekosyitä.
Tekemisen neljä valintaa:
- Olla tekemättä mitään
- Perääntyä
- Toteuttaa normaalit toimenpiteet
- Ryhtyä massiiviseen toimintaan
”Excuses are never the reason for why you did or didn’t do something. They’re just a revision of the facts that you make up in order to help yourself feel better about what happened (or didn’t).” – Grant Cardone
SUMMARY
10X-sääntö perustuu oikeaan määrään aktiviteetteja ja ajattelua, joka takaa menestyksen ja varmistaa menestysjatkumon läpi elämän niiltä osin, mihin voi vaikuttaa. Grant Cardone summaa: menestys on velvollisuutesi ja ajattelemalla kymmen kertaa laajemmin ja tekemällä kymmenkertaisen määrän aktiviteetteja, hän on vakuuttunut kyvystäsi menestyä paremmin, kuin olet uskaltanut uneksia.
Grant Cardone: The 10X RULE: Wiley 2011; New Jersey