Kuka ja mitä

Kirjailija Pekka Tölli on Mehiläisen johtava organisaatiopsykologi, joka auttaa tiimejä ja organisaatioita voimaan hyvin ja parantamaan suorituksiaan lisäämällä heidän itseauttamiskykyään. Tölli on kartuttanut kokemusta liike-elämästä ja strategiakonsultoinnista muun muassa McKinseyllä ja Solidiumilla.

Töllin kirja käsittelee arvostusta sekä antamisen että vastaanottamisen perspektiivistä. Näiden näkökulmien välissä on yksilön omakohtainen kokemus ja ilmaisemiskyky. Siten keskeiseen rooliin kirjassa asettuu kommunikaatiokyvykkyys. Ilman hyvää kommunikaatiota niin odotusten viestintä kuin arvostuksen anto rikkoutuvat tai jäävät jopa kokonaan tapahtumatta.

Läpi kirjan lukija törmää kommunikaatiohaasteiden aiheuttamiin arvostusvääristymiin, joiden ymmärtäminen ja tutkiminen on kirjan avainantia. Tölli laittaa lukijan sukeltamaan omaan elämäntarinaansa ja pohtimaan sitä tehtävien ja ajatteluharjoitusten kautta. Näin lukija saa koskettavan ja oivaltavan lukukokemuksen.

Kirja alkaa irlantilaisen filosofin ja piispan George Berkeleyn 1700-luvun toteamuksella, jonka mukaan ”olemassaolo on havaituksi tulemista”. Töllin mukaan se tiivistää hyvin sen, mitä tulee olemassaoloon ihmisenä.

”Ihmisen minä syntyy, kehittyy ja kukoistaa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Ihminen voi hyvin vain, jos hänet nähdään omana itsenään, hyväksyvästi ja arvostavasti.” – Pekka Tölli

Arvostus

Arvostuksen kokemus syntyy ihmisten välillä, Tölli tiivistää. Arvostuksen ytimessä on kokemus merkityksellisyydestä ja siitä, että toiset näkevät ja hyväksyvät meidät sekä kunnioittavat tarpeitamme, tunteitamme ja mielipiteitämme. Väliä ei ole ominaisuuksilla, elämänkatsomuksella tai asemalla, vaan kyse on yksilön ainutkertaisuuden ja siihen sisältyvien mahdollisuuksien näkemisestä ja kunnioittamisesta.

Arvostus on ennen kaikkea kokemus. Tölli linjaa kirjassaan, kuinka olennaisinta ei ole se, arvostaako toista, vaan se, kokeeko toinen arvostusta. ”Voin ajatella näkeväni sinut ja katsovani arvostavasti, mutta jos sinusta ei siltä tunnu, arvostuksen kokemusta ei synny.”

Arvostusta ei myöskään voi tuottaa itse itselleen, vaan sitä varten tarvitaan muita ihmisiä ja heiltä saatavaa hyväksyntää ja kunnioitusta. Ahkerakaan itsetutkiskelu ei auta ymmärtämään tai löytämään omaa itseään. Pelkkä itsereflektio ei kerro, millaisia olemme luonteeltamme, mikä meille on hyväksi tai mitä haluamme elämältä. Siihen tarvitaan muiden ihmisten apua.

Muistuttaakseen itseään arvostuksesta ja nähdyksi tulemisesta Tölli kertoo, kuinka hän pitää lähellään vuosien varrella saamiaan kiitoskortteja, post-it-lappuja ja muita viestejä, joista tulee hyvä mieli. Niitä lukemalla hän saa jatkuvaa ponnetta omanarvontunnolleen ja pääsee elämään uudelleen hienoja kohtaamisia elämänsä varrelta.

Arvostuksen väärinkäsityksiä

Vielä viime vuosisadalla suomalaisessa kulttuurissa on varoiteltu kehumisen haitoista. Erityisen pahana on pidetty sitä, että kehut voivat johtaa liian suuriin luuloihin itsestä. Aiheesta on monia sananlaskujakin, kuten ”ylpeys käy lankeemuksen edellä” tai ” ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa”.

Töllin mukaan todellisuudessa haitallisen ylpistymisen vaara ei ole suuri, kunhan arvostus on aitoa ja kehuminen kohtuullista. Avainasemassa ovat nimenomaan aitous ja kohtuullisuus, sillä ilman niitä aiheutuu ongelmia. Sopivissa määrin ylpeys on sekä luonnollinen että hyödyllinen tunne. Kun osoittaa arvostusta toiselle, voi itsekin kokea ylpeyttä toisen puolesta. Tölli puhuu kirjassaan jaetusta ylpeydestä, myötäylpeydestä.

Arvostus ja kehuminen on helppo vahingossa sekoittaa toisiinsa. Arvostusta ei kuitenkaan kannata ajatella kapeasti kehumisen kautta, jota pidetään pinnallisena ja teennäisenä ja jonka antajaa voidaan pitää oman edun tavoittelijana. Jos tuntuu, ettei palaute ole ansaittua, kannattaa pitää mielessä, että arvostuksen osoittajan kokemus on tärkeämpi kuin palautteen saajan. Toisen puolesta ei voi päättää, mikä on kiitoksen arvoista.

Sekin on hyvä muistaa, että toisen arvostaminen ei edellytä, että hyväksyy toisen mielipiteet. Jos kuuntelee, näkee ja arvostaa vain samanmielisiä, vastaanottajia ei ole ruuhkaksi asti. Tölli toteaa, kuinka hän ei ole aina samaa mieltä edes itsensä kanssa. Onkin tärkeämpää tulla kuulluksi kuin taivutella toinen olemaan samaa mieltä. Hän muistuttaa, että on toki mukavaa, jos muut ovat yhtä mieltä, mutta erimielisyyksiä pahempaa on se, jos toisen tyrmää, sivuuttaa tai ohittaa.

Arvostuksen vastakohtia

Arvostuksen vastakohtia ovat halveksunta ja näkymättömyys. Yksinäisyys ja kokemus arvostuksen puutteesta ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa. Lyhytkestoinen yksinäisyys on yleistä, eikä siitä ole mitään haittaa. Sen sijaan pitkäkestoinen yksinäisyys on haitallista. Tutkimusten mukaan se on jopa vaarallisempaa kuin ylipaino, vähäinen liikunta, alkoholin käyttö tai tupakointi.

Aivokuvat osoittavat, että yksinäisyydestä johtuva sosiaalinen kipu on yhtä todellista kuin fyysinen kipu. Psykologian professorin Julianne Holtin mukaan yksinäisyys lyhentää elämää yhtä paljon kuin se, että polttaisi 15 savuketta päivässä.

Arvostuksen kokeminen tekee meille hyvää

Kirjan ja tutkimusten mukaan läheisyys rakentuu arjen pienistä teoista. Aivot saavat hyvää oloa ystävällisistä sanoista ja huomioivasta käytöksestä. Ne vahvistavat kokemustamme siitä, että olemme osa yhteisöä. Fyysinen terveyskin paranee, kun tulemme kuulluiksi. Hyväksynnän kokemus laskee sydämen sykettä, rauhoittaa kehoa sekä lisää mielihyvähormonien eritystä.

Lempeä suhtautuminen auttaa meitä kohtelemaan itseämmekin lempeämmin ja armollisemmin. Ilman lempeyttä ja hyväksyntää olisimme huolissamme, peloissamme ja hädissämme.

Arvostus auttaa myös oppimisessa. Psykologi Carol Dweck on tutkinut, miten asenne vaikuttaa oppimiseen ja taitojen kehittymiseen. Hänen mukaansa ihmistä tulisi kannustaa yrittämään. Kiitosta pitäisi antaa ponnistelusta, ei niinkään lopputuloksesta. Se lisää motivaatiota ja saa yrittämään ja oppimaan enemmän. Kun vaivannäön ja hyvät luonteenpiirteet huomioi, ne vahvistuvat.

”Neuvominen auttaa paljon, mutta rohkaisusi on kaikki kaikessa” –  Johann Wolfgang von Goethe

Arvostus työyhteisössä

Käyttäytyminen työyhteisössä riippuu hyvin paljon siitä, millaisia odotuksia luodaan ja millaista arvostusta annetaan. Jos pomo ajattelee, että alaiset ovat laiskoja ja saamattomia, heistä luultavasti tuleekin sellaisia. Jos odotus sen sijaan on, että tiimissä on ahkeria ja aikaansaavia jäseniä, he luultavammin täyttävät nämä odotukset, mutta eivät tietenkään varmuudella.

Huono pomo voi johtaa huonoihin suorituksiin. Esihenkilö voi vahingossa saada alaisensa epäonnistumaan. Jos antaa liian vaativia tehtäviä, asettaa epärealistisia tavoitteita ja vieläpä kyseenalaistaa alaisten kyvyt, työntekijän on vaikea onnistua. Liian vaikea tehtävä heikentää itseluottamusta, jolloin epäonnistuminen on entistä todennäköisempää. Alaisten räpiköinti puolestaan vahvistaa pomon alkuperäistä käsitystä siitä, ettei heistä ole mihinkään. Näin syntyy itseään toteuttava haitallinen kehä.

Työelämässä arvostus liittyy myös rahaan ja motivaatioon. Jos palkka on liian pieni, kyseessä on konkreettinen ongelma, eikä sitä voi korjata arvostuksella, vaan maksamalla lisää liksaa. Matala palkka viestii arvostuksen puutteesta: ”Puheissa ylistetään, mutta palkkakuitissa se ei näy.” Toisaalta isokaan palkka ei korjaa arvostuksen puutetta eikä loppujen lopuksi välttämättä edes motivoi. Kaiken kaikkiaan työssä koettu arvostus lisää motivaatiota, tukee suoriutumista sekä lisää sitoutumista ja työssä jaksamista.

Auttajan ilo

Kun tekee toiselle jotain hyvää, mielihyvähormonien eritys lisääntyy. Kun lahjansaaja ilahtuu, kiitollisuus vielä lisää antajan iloa. Vanha viisauskin sanoo, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Kun hyvän teon lausuu ääneen ja tuo sen molempien tietoisuuteen, teosta tulee huomion arvoinen. Sen sijaan torjunta pilaa molempien päivän.

”Jos haluat olla onnellinen hetken, ota päiväunet; jos haluat olla onnellinen päivän, mene kalaan; mutta jos haluat olla onnellinen loppuelämäsi, auta muita.” – Vanha sananlasku

Suorittajan ansa

Ihminen kaipaa arvostusta siitä, mitä tekee, ja siitä, millainen on. Ei siis riitä, että tulee nähdyksi osaamisen, kykyjen ja saavutusten suhteen. Tarvitaan myös arvostusta siitä, millaisia olemme ihmisinä ja mitä merkitsemme toisillemme.

Jos saa hyvää palautetta ainoastaan teoista mutta ei ihmisyydestä, voi kokea olevansa suorittaja. Toisaalta arvostusta voi saada pelkästään ihmisyydestä, jolloin kokee olevansa pidetty ja hyväksytty, mutta ei saa tunnustusta kyvyistään.

Jos perhejuhlissa ja ystävien kesken keskitytään aina koulu- ja urheilumenestykseen, lapsi saattaa helposti omaksua näkemyksen, jonka mukaan vain saavutuksilla on väliä. Tällöin opitaan, että ahkeruus ja pärjääminen johtavat pitämiseen. Silloin lapsi alkaa suorittaa, jotta saisi kehuja ja tunteen siitä, että kelpaa. Ajan myötä voi käydä niin, että lapsi näkee oman arvonsa vain suorituksissaan eikä osaa erottaa itseään niistä. Ilman saavutuksia ei kelpaakaan. Kirjan esimerkkihenkilö kuvaa tätä haurasta tilannetta hyvin osuvasti: ”Tunnen tasapainoilevani arvostuksen nuoralla, ja jos en jonain päivänä enää onnistukaan, pelkään putoavani arvottomuuteen.”

Suorituksiin tähtäävä ihminen ajattelee, että saavutukset muuttuvat jossain vaiheessa rakkaudeksi ja hyväksynnäksi, mikä saisi ihmisen arvostamaan itseäänkin. Tölli kuitenkin huomauttaa, että "loputon ponnistelu on kuin joisi suolavettä kelpaamattomuuden janoon – jano vain yltyy." Jossain vaiheessa mikään ei riitä.

Ellei opi käsittelemään pettymyksiä, lopputulos voi olla, että yrittää suojautua niiltä suorittamisella. Vaikeita kokemuksia voi vältellä olemalla ihmissuhteissa, töissä ja velvollisuuksissa niin hyvä, ettei kukaan pääse moittimaan mistään. Tämänkaltainen ihminen voi olla alansa huippu, mutta jos arvostusta saa vain suorituksista, voi kokea olevansa sisältöä vailla. Esimerkiksi uran päättymisen jälkeen olo voi tuntua tyhjältä, jos arvostuksen tunnetta on syntynyt vain työsuorituksista.

Halu tulla nähdyksi omana itsenään

Monesti käy niin, että tavoittelemme asioita, joita odotamme muiden meiltä odottavan. Kun alkaa täyttää toiveita, joita olettaa muilla olevan, täyttää tavallaan omia oletuksiaan. Ollaan tilanteessa, jossa ei edes varmasti tiedetä, mitä muiden odotukset ovat. Halu saada arvostusta on niin kova, että kasvatetaan erillistä minää. Jos julkinen minä ja oma sisäinen kokemus ovat kovin kaukana toisistaan, syntyy ongelmia ja ihminen elää tavallaan kaksoiselämää. Jokaisellahan on halu tulla rakastetuksi ja nähdyksi omana itsenään.

Sekä suorituskeskeisyys että ihmisenä nähdyksi tuleminen juontuvat lapsuuteen ja siihen, millä tavalla vanhemmat ovat nähneet lapsen ja osoittaneet tälle rakkautta. Professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan aikuisiän heikko itsetunto ja arvottomuuden kokemukset ovat yhteydessä siihen, että varhaislapsuudessa on jäänyt ilman hoivaa ja turvaa. Jo syntymästä asti ympärille tarvitaan turvallisia ihmisiä, joiden seurassa voi olla oma itsensä.

Kaikkein tärkein arvostuksen osoitus tuleekin läheisiltä ja rakkailta. Haluamme, että meitä katsotaan hyväksyvästi ja välittävästi ja että saavutuksemme tunnustetaan, mutta kuitenkin siten, että arvostus keskittyy siihen ihmiseen, joka olemme saavutustemme takana.

Nähdyksi tulemisen halu ja pelko

Jokainen haluaa tulla nähdyksi. Jotta se toteutuisi, saatamme haluta muuttaa itseämme tai toivoa olevamme toisenlaisia. Tarve saada arvostusta muodostaa helposti ristiriidan.

Toivomme, että meidät nähdään omana itsenämme, mutta samaan aikaan pelkäämme sitä. Taustalla on eräs ihmisen suurimmista peloista, hylkäämisen pelko. Pelkäämme aidon minämme paljastamista ja sitä, että toinen hylkää meidät sen nähdessään. Pelko johtaa siihen, että haluamme arvostusta omana itsenämme mutta emme kuitenkaan uskalla paljastaa itseämme.

Kaikkein parasta kuitenkin olisi, jos voisimme kokea itsemme arvokkaaksi omina itsenämme, juuri sellaisina kuin oikeasti olemme.

Yhteenveto

Psykologi Pekka Töllin kirja liittyi kirjakokoelmaani, koska halusin saada siitä käytännön oppia arjen johtamiseen. Kirjan opit avasivat arvostuksen antamisen, vastaanottamisen ja väliin jäävän kommunikaation teoriaa ja käytäntöä. Lukukokemus oli antoisa niin johtamisperspektiivistä kuin henkilökohtaisen itsensä tutkiskelun kannalta. Pohdiskelevan kysymyksenasettelun kautta kirja johdattaa syvällisiin ajatuksiin ja itsetutkiskeluun.

– Sami Suominen

Pekka Tölli: Minä näen sinut, arvostuksen psykologiaa: Tammi 2024