Tim S. Grover – Relentless
Tim Grover unelmoi NBA-urasta, joka kuitenkin kaatui lopulta loukkaantumisten vuoksi. Useat loukkaantumiset koituivat hänen unelmiensa tielle, vai oliko kuitenkin niin, että loukkaantumiset rakensivat hänelle lopulta sen osaamisen, joka teki hänestä timantin omalla alallaan?
Groverilta kysytään, onko hän ammatiltaan kuntosaliohjaaja vai personal trainer. Hän toteaa olevansa kehoarkkitehti, jonka missiona on 24/7 ja 365 päivää vuodessa varmistaa asiakkaidensa korkea suorituskyky. Asiakkaiksi eivät pääse ketkä tahansa, vaan pitää olla valmis tekemään kaikkensa päämäärän eteen poikkeuksetta.
Relentless voi olla monelle yliannostus superlatiiveja sekä epämukavuusalueen ja päättäväisyyden palvontaa. Toisaalta se tulee selväksi jo kirjan nimessä. Kirjan tekevät erinomaiseksi sen näkökulma ja tarinat, joissa lukija pääsee kiinni suurten NBA-pelaajien ajattelumaailmaan.
Kirjan tarinoihin kuuluvat muun muassa Michael Jordanin pysäyttämättömyys ja voitontahto yhdessä tiimikavereiden kanssa kuin myös Kobe Bryantin ”killer instinct” ja Dwyane Waden sinnikkyys ja kivunsietokyky. Kirjan tarkoituksesta Grover toteaa, että lukijasta tuskin on tulossa NBA:n huippuammattilaista, mutta jokainen voi oppia näiden mestareiden työmoraalista, pysäyttämättömästä, päämäärätietoisesta suorituskyvystä ja tinkimättömästä tavoitteiden asettamisesta. Groverin sanoin lahjakkuus ei ole sama kuin menestys, vaan lahjakkuus on yksi voimavara menestykseen.
Relentless is about never being satisfied, always driving to be the best, and then getting even better. It’s about finding the gear that gets you to the next level, even when the next level doesn’t yet exist. – Tim S. Grover
Cooler, Closer, Cleaner
Kirjassaan Grover esittelee kolme ajattelutapaa, joihin ihmiset voidaan jakaa: Cooler, Closer ja Cleaner. Ensimmäiseen kategoriaan kuuluvat ovat hyviä, toiseen parempia ja kolmanteen pysäyttämättömiä.
Cooler-tyyppi tarkoittaa ihmistä, jonka ideat kulkevat aivoista suuhun. Hänen pitää puhua ideasta ja jakaa sitä muille saadakseen palautetta ja hyväksyntää. Hän haluaa näyttää hyvältä muiden silmissä. Closerin ideat käyvät sydämen kautta. Ideaan tulee mukaan tunne ja lisää ajattelua ennen toimintaa.
Tunne saa Closerin suoriutumaan korkealla tasolla vaativissa tilanteissa. Cleanerin ajattelu on suoraan yhteydessä hänen vaistoonsa. Vaisto yliajaa ajattelun, ja hän toimii suoraan vaiston mukaan, kuten hän on treenannut. Groverin sanoin:
”Kun olet erinomainen, luotat vaistoihisi,
kun olet pysäyttämätön, vaistosi luottavat sinuun.”
Grover on laatinut kolmentoista kohdan listan piirteistä, jotka tekevät ihmisestä pysäyttämättömän. Kohdat eivät ole paremmuusjärjestyksessä, vaan kaikki ovat yhtä tärkeitä. Siksi jokaisen edessä on ykkönen:
Michael Jordan in the Zone
Eräs kirjan esimerkeistä kertoo Michael Jordanista. Jordanin heittoprosentti on 50, mikä tarkoittaa, että joka toinen heitto menee koriin hänen löytäessään heittopaikan samalla kun kolme kaveria roikkuu hänessä kiinni ja kaksikymmentätuhatta kameraa zoomaa ja räpsii kuvia. Kun miettii Jordania ympäröivää painetta, alkaa arvostaa hänen kykyään olla täysin keskittyneessä tilassa, ZONESSA, jossa hän elää vain sitä hetkeä ja päämäärää laittaa pallo koriin.
Hän saa ajettua itsensä tilaan, jossa ympäristöllä ei ole mitään vaikutusta häneen. Oltiinpa sitten treeneissä tai matsissa, hänen suorituksensa on täysin keskittynyt päämäärään. Grover onkin täysin vastaan yleistä ajattelua, jonka mukaan spottivaloissa ollessaan ihminen kyllä nousee tilanteen tasalle. Grover on sitä mieltä, että kun on päässyt Zoneen, spottivaloja ei edes huomaa, saati sitten tarvitse niitä.
Groverin Cleanerit, joihin Jordankin kuuluu, ovat kaikki kuitenkin ihmisiä. Loppujen lopuksi kaikki jännittävät tärkeissä paikoissa ja kaikilla on perhosia vatsassa. Grover kertoo, kuinka myös Jordan on kertonut hänellä olleen perhosia vatsassa. ”Get ’em all going in the same direction” oli Groverin vastaus.
Perhoset vatsassa eivät katoa, mutta tärkeää on se, miten perhosia kontrolloi ja mitä tunnetta ne kehoon tuovat. Sen sijaan että antaa perhosten tehdä olosta epävarman, niiden räpyttely pitää muuttaa energiaksi. Se muuttaa lopputuloksen täysin.
Vauvat ovat luontaisesti pysäyttämättömiä
Vauvojen ei tarvitse analysoida ja miettiä, miltä heistä tuntuu. Vauvat eivät myöskään suunnittele ja päätä, mitä he haluavat tai miten he saavat haluamansa. Vauvat vain luontaisesti tietävät, milloin heillä on nälkä, kylmä tai kuuma. Tällöin he huutavat, kunnes heidän tarpeensa täytetään. Puhtaat, vaistonvaraiset ja synnynnäiset vaatimukset saavat aikaan välittömiä tuloksia.
Vauvat siis kertovat ympäristölleen, miten asiat tulevat olemaan, eikä asiasta tarvitse keskustella. He seuraavat vaistojaan, kukoistavat saavutuksissaan ja saavat sen, minkä haluavat. Lapsi ei jätä päämääriään kesken, vaan harjoittelee, kunnes osaa kävellä. Lapset eivät sano:
"Nyt on vähän vaikeaa ja raskasta.
Tämä käveleminen ei taidakaan olla minun juttuni, antaa olla."
Lapset tekevät toistoja, kunnes onnistuvat päämäärissään. Lapset ovat luontaisesti täysin pysäyttämättömiä (RELENTLESS).
Vauvojen tapaan myös meillä vaistojen, lahjakkuuden ja tekniikan tasapaino on avain kaikkeen. Jordankin on hionut liikeratojaan ja treenannut lahjojaan niin, että tekniikka lahjakkuuden toteuttamiseen muuttui täysin automatisoiduksi ja vaistonvaraiseksi. Grover jakaa oppimisen tieteeseen ja vaistoon, jossa tiede kertoo historian, mitä voi oppia muilta, ja vaisto kertoo sen, mitä on oppinut itsestään.
In order to have what you really want, you must first be who you really are. – Tim S. Grover
Varjo
Monesti meidän suurimmat vahvuutemme ovat myös pahimmat heikkoutemme. Kyse on siitä, miten hyvin tunnemme itsemme ja oman käyttäytymisemme. Se, mikä on meille tietoista, ja miten tiedostomaton tai itse piilottamamme mieli vaikuttaa käyttäytymiseemme. Grover käyttää tästä käsitettä dark side, joka voidaan kääntää tässä kontekstissa varjoksi.
Esimerkkinä käsitteen avaamiseksi hän kertoo vanhan tarinan tohtori Jekyllistä ja herra Hydesta. Tarinassa arvostettu lääkäri keksii aineyhdistelmän, joka tekee hänestä pimeän ja uhkaavan saalistajan, joka on tilapäisesti vapaa peloista, moraalista ja tunteista. Tässä ”Hyde”-tilassa hän toimii tunteen vallassa. Jekyll elää hiljaisesti sääntöjen mukaan, kun taas Hyde toimii vaiston ja impulssien varassa piittaamatta pätkääkään seuraamuksista tai siitä, keitä jyrää alleen toimiessaan.
Kyseessä on siis sama kaveri, jonka synnynnäiset halut tulevat esiin, kun Jekyllistä tulee Hyde. Jekyll asuu valossa, jossa hän on tietoinen päätöksistään, kun taas Hyde on olemassa vain varjoissa, joissa hän tulee esiin erilaisten triggerien laukaisemana. Tietoinen mieli ja rationaalinen ajattelu ovat vastakkain tiedostamattoman mielen ja vaistojen varaisen toiminnan kanssa.
Jokaisen meistä sisällä on kiistaton voima, joka ohjaa päätöksentekoa ja toimintaa. Tämä voima muotoutuu aiemmista tehdyistä päätöksistä, perimästä sekä niin nyky-ympäristöstä kuin myös vanhempien, isovanhempien ja esivanhempien sukupolvien ylittävistä vaikutuksista ja valinnoista.
Varjo on se osa meitä, joka ei halua olla tavallinen, vaan selkeä, rohkea ja kesyttämätön. Varjoihin halutaan kätkeä asiat, joista ei haluta puhua ja joita ei haluta tuoda valoon muiden nähtäville. Varjoissa et välitä siitä, että se vääristää todellisuuskuvaa sinusta muille, sillä tiedät, että nämä asiat ovat osa sinua etkä voi muuttaa niitä, vaikka haluaisitkin. Voit tehdä lupauksia, lukea kirjoja ja yrittää muuttaa syvintä itseäsi, mutta lopulta todellinen sinä säilyy, sillä se on se, joka sinä olet.
Grover vie kirjassa lukijan mielenmatkalle ja pyytää sinua ajattelemaan asioita, joita et halua kenenkään tietävän sinusta. Salaisuuksia, joita sinulla on, asioita, joita olet tehnyt päästäksesi eteenpäin sekä unelmiasi, himojasi, ahneuttasi ja egoasi. Kenties himoitset asioita, joita sinun ei pitäisi himoita. Tämä on sinun varjosi. Tarvitset sitä, sillä se on välttämätön linkki, jotta pääset Groverin Zoneen, jossa voit saavuttaa sen, mitä tavoittelet.
Tohtori Jekyll lopulta päätti itse päivänsä, koska hän ei pystynyt kontrolloimaan Hydea eli varjojaan. Grover kehottaakin meitä itsetutkiskeluun ja itsetuntemukseen. Mitä paremmin tuntee itsensä ja ne triggerit, jotka nousevat varjoista, sitä paremmin tätä vaistoenergiaa voi käyttää hyväkseen. Grover kertoo, kuinka Cleaner kontrolloi halujaan ja tuntee triggerinsä. Hänelle varjot eivät ole riskinottoa ja ongelmiin joutumista. Cleaner tuntee ja tunnistaa halunsa säilyttäen samalla kyvyn päättää, tarttuuko niihin vai ei. Tuntemalla varjonsa Cleaner valjastaa vaistovoimat ponnistelemaan kohti tavoitteitaan.
Ihmisessä on siis lopulta kolme osaa. Naamari eli normaalius on se osa, jonka muut näkevät sinussa ja jonka annat tulla itsestäsi ulos. Se on henkilö, jonka muut haluavat sinun olevan. Tämän naamarin takana on toinen osa, tietoinen mieli, jossa kontrolloit ja käsittelet ajatuksiasi ja reaktioitasi ja päätät, mitä annat tulla ulos. Syvimmällä on kolmas osa, Varjo, joka on valjastamatta ja tunnistamatta kontrolloimaton ja saa aikaan vaistonvaraista toimintaa.
Yhteenveto
Ymmärrys siitä, kuka minä olen ja mitä minä haluan antaa mahdollisuuden treenata tarvittavia taitoja tasolla, jossa toimitaan automaationa vaistojen varassa ulkoisista paineista riippumatta. Taitojen treenaamisessa on mahdollista ottaa oppia mestareilta, kuten Michael Jordanilta tai Kobe Bryantilta. Yhdessä nämä antavat avaimet toteuttaa vastaan tulevia mahdollisuuksia ja muuttaa ne tuloksiksi.
Suurimmat taistelut käydään aina itseään vastaan. Jotta voi olla Relentless, pitää aina vaatia itseltään enemmän kuin mitä muut vaativat sinulta. Ole rehellinen itsellesi, jolloin pystyt kohtaamaan jokaisen vastaantulevan haasteen itsevarmasti ja syvästi uskoen valmiuteesi tehdä mitä vain.
Life can be complicated; the truth is not. – Tim S. Grover
Tim S. Grover: Relentless; Scribner; New York; 2013